Olen todella malttamaton ja kärsimätön ihminen. Tai osaan kyllä odottaa kun tiedän mitä ja milloin tapahtuu. Pahinta on odottaa ilman tietoa siitä, milloin jotain tapahtuu. Niinpä en malttanut leikkausaikaakaan odotella kiltisti vaan elokuun puolivälissä soitin hoidonvaraajalle kysyäkseni arviota siitä, milloin tuo leikkaus mahdollisesti voisi olla. Hoidonvaraajan kiinni saatuani, kertoi hän ettei leikkausaikaa vielä ole katsottu, mutta miten olisi seuraavalla viikolla torstaina, 23.8.2018. Mitäpä minulla muutakaan olisi ollut joten päivämäärän odotus oli ohi.

Olin ehtinyt jo kirurgin vastaanoton jälkeen käydä liudan tutkimuksia, keuhkokuvat, sydänfilmin, läjän labrakokeita ja rintojen magneettitutkimuksen. Ennen leikkausta olisi edellisenä päivänän vielä vartijaimusolmukkeen merkkaus. Tutkimuksissa kulkeminen itselläni helpoti leikkauksen odotusta, oli pieniä välietappeja matkalla leikkaukseen, aina jokin asia jota odottaa. 
6FDA86EC-3813-44C4-A4EC-44A8D8ACEC22.jpg
Terapiakoirani. Sain siskon tytön koiran lainaksi jokuseksi päiväksi ja me nautittiinkin kesähelteistä iltalenkeillä metsässä ja järvessä kahlaillen.

Leikkauspäivän aamuna sairaalaan menon jälkeen hommat hoituivat vauhdikkaasti. Tapasin leikkaavan kirurgin (joka oli eri tyyppi, ja paljon mukavampi kuin aiemmin tapaamani lääkäri), hoitaja ohjeisti ja antoi esilääkkeet, ja kohta olinkin jo leikkauspöydällä. Ja vieläkin nopeammin omasta mielestäni olin heräämössä. Heräämössä kirurgi kävi tapaamassa ja kertoi, että osapoistona oli leikkaus tehty, kasvain saatu pois ja toisesta vartijaimusolmukkeesta oli löytynyt mikrometastaasi. Kaikkia kainalon imusolmukkeita ei kuitenkaan tuon vuoksi tarvinnut poistaa. Tuntui että heräämössä oli koko ajan porukkaa siinä sängyn laidalla tai ympärillä pyörimässä vaikka olisin oikeastaan vain halunnut nukkua! Sama meno jatkui osastolla, hoitaja kävi ja fysioterapeutti kävi ja olisin halunnut vain nukkua. Päivä vierähti kuitenkin vauhdilla ja koska leikkaus oli pieni ja tehty heti aamusta, sain luvan lähteä vielä samana päivänä kotiin. Miehen kanssa osastolta autolle kävellessä piti kyllä sairaalan aulassa hetki istuskella, sen verran oli vielä lääkkeistä pää sekaisin.

Ennen leikkausta olin kesälomalta palannut normaalisti töihin ja jäin päivä ennen leikkausta sairaslomalle, Kirurgi kirjoitti nyt reilun kaksi viikkoa sairaslomaa ja töihin paluu odottaisi sitten 10.9.2018.