Maanantaina tiedossa olisi ensimmäiset sytostaatit. Lauantaina alkoi vähitellen jännittää, ja sunnuntaina illalla otetun kortisoniannoksen ja jännityksen yhteisvaikutuksella unta ei riittänytkään kuin kahdeksi tunniksi. 


Päivällä puin sitten jalkaani anopin kutomat villasukat ja Elma-mummon vanhan ponchon ja mieheni vei minut PHKS:aan. Sain kanyylin käteen ja vähitellen päästiin sytostaattitiputukseen. Noin puoli tuntia tiputuksen alettua sain kovat kivut lonkkiin, alaselkään, nivusiin ja reisiin. Sytostaatti keskeytettiin puoleksi tunniksi ja sen jälkeen jatkettiin ongelmitta eteenpäin. On kuulemma tunnettu reaktio - kroppa laittaa sytostaateille vastaan. Ensimmäisellä kerralla aikaa tiputukseen meni lähes neljä tuntia, kun varovasti tiputeltiin, mutta seuraavat kerrat pitäisi kuulemma mennä nopeammin.

Ensimmäiset kolme kertaa tulen saamaan doketakselia ja sitten kolme kertaa CEF:iä. Sivuvaikutuksista tässä vaiheessa kiusattiin vain doketakselin osalta, lopuista kuulen sitten myöhemmin. Sivuvaikutuksia on iso liuta, jotkut niistä tulee, jotkut ei, mutta varmuudella lähtee tukka. Peruukin sovitukseen onkin jo aika varattu 24.10.2018. Ennen sitä, 11.10. on kuitenkin vielä tiedossa vartalon tietokonetomografiatutkimus niiden maksan hemangioomien tarkistamiseksi.

Seuraavat sytostaatit ovatkin vasta neljän viikon päästä, koska käyn välissä ottamassa influenssarokotteen, jonka molemmin puolin pitää olla kaksi viikkoa sytostaatteihin väliä.

Sytostaattien jälkeen vielä illallakin oli kohtuullisen normaali olo, niin normaali kuin se voi kortisonia syövänä ja lyhyet yöunet nukkuneena olla. Tästä päivästä alkoi nyt taas sitten sairasloma töistä.