Kirjoitin viimeksi, että ajattelen valmistautua seuraaviin sytostaatteihin mehupaastolla. Syynä tähän se, että olen internetin ihmeellisen maailman antanut minulle uskotella, että sillä voisi olla helpottava vaikutus sytostaattien jälkeiseen (ja/tai pahoinvointilääkkeiden aiheuttamaan) ummetukseen sekä pahoinvointiin. Sytostaatit on tulossa tiistaina, ja perjantain aloitin keventämällä ruokavaliota, aamulla söin puuron, matkalla Oulun seudulta kotiin Lahteen pysähdyttiin Hesburgerissa ja sieltä otin mustikka-banaani-smoothien, ja illalla kotona tein vielä smoothien. Smoothiet tuntuivat hyvältä ajatukselta, ja lähikaupasta ei löytynyt mitään vihannesmehuja, joten päätin lennosta vaihtaa mehupaaston smoothieilla elämiseen pariksi päiväksi. Eihän tuo ole ihan sama asia kuin paasto, kun paastolla kaloreita päivässä on paastosta riippuen maksimissaan 200-400 kcal/päivä, tulee mulla päivässä 600-800 kcal/päivä. En ole ihan tarkkaan noita kaloreita laskenut, mutta tuossa haarukassa liikuttaneen. Olen tehnyt neljä smoothieta päivässä, pohjana lehtikaalta ja pinaattia, nesteeksi vettä tai kauramaitoa (yhteen smoothieen laitoin hedelmämehua) ja lisäksi kaksi tai kolme seuraavista: puolikas avokado, puolikas banaani, puolikas omena, puolikas päärynä, puolukoita, mandariini, mansikoita ja pakastettuja mangokuutioita. Nyt olen kevennyspäivän jälkeen elellyt kaksi päivää noilla pelkillä smoothieilla ja olo on mitä mainioin niin henkisesti kuin fyysisesti. Vuodenvaihteessa tuli syötyä vähän reilummin, karkillakin tuli herkuteltua joten siltäkin osin tämä on ollut ryhtiliike takaisin ruotuun. Tiedän, että sytostaattien aikana ei saisi tuosta painosta murehtia ja ruokavaliostakin lähinnä sen osalta että se on tarpeeksi monipuolinen, mutta sain ravitsemusterapeutilta hyvän alun siihen, että paino ei ainakaan enää nousisi, ja sillä tiellä aion jatkaa. Paino lähti hallittuun laskuunkin mutta 28. joulukuuta ja 5.tammikuuta välissä tapahtui taas painonnousua. Tällä nyt siis taas itseä niskasta kiinni. Huomenna, sytostaattipäivänä on tarkoitus palautella normaaliin ruokavalioon ja syödä jo aamulla ennen sairaalalle lähtöä puuro.

Oltiin siis sunnuntaista perjantaihin Oulun seudulla mun veljen luona vuodenvaihteen vietossa. Siellä on lapsilla samanikäiset serkut, ja mun ihanan veljen lisäksi maailman paras veljen vaimo. Vietetään siellä paljon aikaa lomilla.

Veljentyttöni tuli instagramista kaivettujen kuvien kanssa pyytämään kampauksia, tässä pari taidonnäytettäni - eivät ihan yhtä hyviä kuin alkuperäiseti mutta sain kelvolliset letiteltyä. Omaan kaljuun ei ole tarvinnut hetkeen letitellä, ja muutenkin oma kampaustyyli on jo useamman vuoden ollut niin lyhyt että letittely on keskittynyt muiden hiuksiin. Peruukkiin olen pari kertaa tehnyt otsalle letin, niin se on tuntunut jopa helpommalta pitää päässä kun tukka ei valu koko ajan silmille.

Mun mummo ja pappa (äidin vanhemmat) asuvat myös Pohjois-Pohjanmaalla. Piipahdin äidin kanssa yhtenä päivänä katsomassa heitä vanhainkodissa. Pappa on 95-vuotias ja mummo 91-vuotias. Melkoisia sissejä molemmat, asuvat vanhainkodissa vastakkaisilla puolilla käytävää. Mummo on sairastanut kohdun runko-osan syövän vuosia sitten. Silloin hänellä on ollut nukkumisen kanssa ongelmia ja aloittanut unilääkkeen käytön. Unilääkkeen käyttö ja huono unenlaatu on siitä jäänyt mummolle tavaksi ja hän on käyttänyt tuota unilääkettä siitä saakka, ja käyttää edelleen. Ja tuosta syövän sairastamisesta on jo joku 40 vuotta aikaa! Pisti miettimään että vaikka mulla tämä valvominen hetkittäin vaivaa (heräsin siis taas ennen neljää, mutta eipä ole viikkoon tarvinnut taas valvoakaan), mietin kyllä tarkkaan ennenkuin otan lääkkeitä nukkumiseen avuksi. Tai jos otan, huolehdin tavalla tai toisella siitä että pääsen niistä eroonkin.

Loman aikana vietettiin mukavaa aikaa yhdessä, saunottiin ulkosaunassa melkein joka päivä, pelattiin korttia, käytiin uimassa ja ulkoiltiin. Hauskin reissu mun mielestä (lapset ei ehkä ole samaa mieltä) oli kun pakkaspäivänä auto ei lähtenyt käyntiin ja oltiin sovittu kyläily joen toiselle puolelle tuttujen luokse, sanoin että mennään kävellen. Tietä pitkin matkaa tulee varmaan nelisen kilometriä, mutta joen poikki oikaisten alle kaksi kilometriä. Vasta perillä lapset saivat tietää että auto oli kyllä jo saatu käyntiin ennenkuin me kävelemään lähdettiin mutta idea kävellen menosta oli mun mielestä niin hyvä että pakkohan se oli toteuttaa. Veljentyttö käveli mun kanssa takaisinkin mutta muut valitsivat autokyydin.

Ekassa kuvassa ollaan luistelemassa, oli ihan luksusta kun jää oli jäädytetty samana päivänä. Toisessa kuvassa ollaan joen jäällä tuolla ylempänä mainitulla retkelllä.

Olen jonkin verran lukenut sytostaattien vaikutuksista aivoihin, ja useassa paikassa viitataan mahdollisiin vaikutuksiin muistiin ja suorituskykyyn. Itse olen järkeillyt niin, että jos ne sytostaatit tappaa soluja, on niillä oltava jotain vaikutusta aivoihinkin. Mulla on aina ollut tavarat, varsinkin puhelin ja avaimet hukassa, siihen ei ole muutosta sytostaattien myötä tullut. Olen aina ollut myöskin moniajaja, eli teen montaa asiaa yhtäaikaa, oli sitten kyse töistä tai vapaa-ajasta. Nyt olen pyrkinyt aktiivisesti keskittymään yhteen asiaan kerrallaan, koska en yksinkertaisesti muuten muista, mitä mun pitikään tehdä, jos asioita on monta kerrallaan kesken. Jokin aika löysin lyhyen ja ytimekkään artikkelinkin asiasta, jossa referoidaan viime vuonna julkaistua tutkimusta syöpälääkehoitojen kognitiivisista haitoista. Tuo artikkeli löytyy täältä: http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/syopalaakehoidoista-kognitiivista-haittaa/

Oireenmukaista hoitoa. Koska muisti ryhtyy pätkimään, siirryn sen mukaisiin harrastuksiin. Sain viimein alulle keltaisten sukkien kutomisen. Tarkoitus on tehdä pitkävartiset ylipolvensukat. Edellisten sukkien kutomisesta on en muista kuinka monta vuotta, viimeisimmät ovat tainneet olla vauvansukat, jotka kudoin ensimmäistä lasta odottaessani.

Tänään tiedossa on labrakäynti, ja jos kaikki on kunnossa (en epäile yhtään etteikö olisi) huomenna seuraavat sytostaatit. Ne on sitten jo toiseksi viimeiset! Oothan huomannut että mulla on myös Facebook-sivu, jonka löytää nimellä Rintasyöpäarkea? Sinne laitan välillä kuvia arjesta blogin kirjoittelun välissäkin.
Nautinnollista loppiaisen jälkeistä elämää! Ethän ole vielä unohtanut uudenvuodenlupauksiasi? Mä en kyllä yhtään enää muista mitä lupasin, täytyy varmaan lukea täältä blogista!