Voitteko uskoa, että pystyn jo unohtamaan koko rintasyövän? (Ja siihen liittyen tämä blogin olemassaolon....) En vain hetkittäin, vaan useiksi päiviksi. Joka aamu pitää toki muistaa Tamofen-tabletti ottaa, mutta edes sitä en enää yhdistä rintasyöpään. Se vain kuuluu osaksi arkea. 
Kun joku kysyy, että mitä kuuluu, en enää muista että saattaisi kysellä mun vointia rintasyöpään liittyen vaan ajattelen että kysyy ihan vaan kysyäkseen, niinkuin on tapana, vastaan vaan ympäripyöreästi että "sitä tavallista". Ennen sairastumistani ajattelin että syöpädiagnoosi mullistaa koko elämän. Sairastuttuani luulin että koko loppuelämä on nyt tätä rintasyöpää. Ja nyt noin 277 päivää siitä, kun sain tietää rintasyövästäni, olen jo suurimmaksi osaksi aikaa unohtanut koko jutun.

Toki, viimeksi tänään, vasenta rintaa vihloi tuosta leikkausarven kohdalta, ja mietin että noniin, siellä se uusi syöpä taas kasvaa. Jotenkin siihen vain suhtautuu todella omituisen rauhallisesti, siis siihen että jos se uusii. Sen mitä on tässä oppinut tämän rintasyövän myötä, on että jos rintasyöpä uusii, ei voi enää ajatella että sen voi kokonaan parantaa, se on sitten oikeasti osa koko loppuelämää. (Toisaalta taas on ihminen elämästä vuosien takaa, joka elää täyttä elämää uusiutuneen rintasyövän kanssa). Ja jotenkin nyt vaan odottaa että sitten kun kontrollit alkaa ensi syksystä, täytyy opetella taas uusi vaihe elämässä. Kun nyt on seesteinen vaihe ja elän rauhallista elämää ajatellen että syöpä on parannettu, ensimmäisen kontrollin kohdalla saa elää taas kaikki pelkotilat uudelleen tuloksia odottaessa. Syksyllä (eli ehkä elokuussa - tai ottaen huomioon lomakauden, ehkä syyskuussa) , vuoden kohdalla leikkauksesta tiedossa on siis kontrolli (lääkäri, mammografia ja ultraäänitutkimus) kirurgian poliklinikalla ja sen jälkeen puolivuotiskontrollit perusterveydenhuollossa.

BEFD3C97-CD8E-4114-963C-F005CD1ACF80.jpg
Ohje kontrolleihin. Punakynä auttaa tunnistamaan oikeat stepit - haastavinta on se että itse pitää muistaa sitten  perusterveydenhuollon puolella nuo ajat varata.

Vieläkään en tiedä mitä ajattelisin korjausleikkausten osalta. En edes tiedä mitä mahdollisuuksia minulla on - mulla on siis ulkoisesti lähes samankokoiset kaksi rintaa, toinen ilman nänniä. Ilman nänniäkin tässä on ihan hyvin pärjännyt. Oikeastaan olin alunperin rintasyöpäleikkauksen jälkeen odottanut, että leikattu rinta olisi selkeästi pienempi kun ennen, mutta ei niin ollutkaan leikkauksen jälkeen. Ajattelin että kunhan turvotus laskee ja sädehoidot on takana, kyllä kokoero tulee merkittäväksi. Ei tullutkaan. 

76A0AB5D-635D-4BF1-807B-92B18D10B93C.jpg
Ilman rintaliivejä kokoeron huomaa, mutta vaatteet päällä edes itse en yleensä huomaa rinnoissa eroa. Onko mulla siis oikeus ajatella, että haluaisin rakennetun nännin mun leikattuun rintaan? Varsinkin kun on naisia, joilta on poistettu koko rinta ja odottavat korjausleikkausta - viivästänkö sitten heidän pääsyään korjausleikkaukseen? Vai pitäisikö nyt ajatella vain itseäni? Toisaalta armas aviomieheni taitaa vähät välittää, onko mulla yksi vai kaksi nänniä, enkä ole myöskään uimahallin saunassa ja suihkussa kenenkään havainnut tästä toispuolisuudestani häiriintyneen. Ja mulle itselle on ihan ok olla tällainen. Oikeastaan nyt toivoisin, että joku totaalipoiston kokenut tai osapoiston kokenut oikeasti korjausleikkauksen tarpeessa oleva kommentoisi minulle jopa hyvin suoraan, mitä ajattelee minun tilanteestani - minulla on aikaa kesän yli miettiä mitä mun pitäisi tehdä (ja sitten kontrollikäynnillä kirran polilla mielipiteeni kertoa). Ja toisaalta -  joku sellainenkin joka rintäsyöpää ei ole kokenut, mitä mieltä sinä olet, onko mulla oikeus mennä korjausleikkaukseen, kun leikkauksen jälkeinen tila ei sitä välttämättä vaadi. Ja mikä on se tilanne mikä sitä välttämättä vaatii, ja mikä tästä kuuluu hoitaa julkisessa terveydenhuollossa? (Salainen toiveeni, joka ehkä olisi kannattanut kirurgille ennen leikkausta kertoa, olisi ollut C-kupin rinnat G-kupin rintojen sijaan. Tätä en kuitenkaan uskaltanut kertoa, ja vaikka kasvaimen ympäriltä reilu marginaali otettiin, jäi leikatusta rinnasta ihan riittävä määrä tavaraa jäljelle). 

B6EB363C-59BB-402F-9DBD-DA2E9ABA5AD1.jpg     Huhtikuun eka päivä vietin 44-vuotissynttäreitäni. Vaikka nyt asia naurattaa, viime           kesänä ensi tiedon diagnoosista saatuani pelkäsin, näenkö seuraavaa                             syntymäpävääni ja näenkö lasteni kasvavan aikuisiksi. Ystäväni Annukka vuosien           takaa ilahdutti minua   tänä vuonna synttäripäivänäni tällä kuvalla, jossa olen 9-               vuotias. Sama minä täällä   vieläkin, sama kiinnostus tulevaisuuteen katseessani.


    Hyvää pääsiäistä kaikille! Pääsiäinen on paitsi neljän päivän vapaa työelämästä, se        on myös kristinuskon vanhin ja tärkein juhla vuodesta.