Neljä kuukautta siitä kun viimeksi kirjoitin. Elämä on palautunut niin normaaleihin uomiinsa, ettei ole tullut sellaista oloa ja hetkeä, että kirjoittaminen olisi tuntunut tarpeelliselta.
Viimeksi kun kirjoitin, olimme kesällä juuri menneet Kuortaneelle rintasyöpää sairastavien perheiden vertaistukileirille. Oli muuten mahtava leiri! Sen lisäksi että saatiin ihanassa ympäristössä nauttia perhelomasta, tavattiin upeita ihmisiä ja kevennettiin sydäntä puolin ja toisin. Kirjoitin kesällä Kuortaneella muistiin kolme asiaa:
1. Ole kiitollinen. Vaikka pienistäkin asioista.
2. Ei tämä syöpä lopu hoitoputken jälkeen. Ja sekin on ihan OK.
3. Parisuhde on tärkeä. Mies rinnalla on kova jätkä.
Ainakin nämä asiat tuolla leirillä siis opin.
Kuortanejärvi on ihana, hiekkapohjainen matala järvi jossa oli mukava pulikoida.
Syksyn tullen lähestyi sitten myös yksivuotiskontrolli. Syyskuussa tiedossa oli ensin mammografia ja ultraääni ja pari päivää sen jälkeen sitten kirurgian poliklinikalle aika. Ajattelin ettei minua yksivuotiskontrolli jännitä, mutta siinä kun odottelin röntgenkuvaukseen pääsyä, kummasti alkoi hermostuttamaan. Ultraäänessä radiologilta sitten sain jo samantien kuulla, ettei mammografiassa näkynyt mitään erityistä ja ultraäänikin näyttää normaalilta. Leikkaushaavan pohjalle on jäänyt pieni nestekertymä, mutta se on niin pieni (6mm) ettei sille tarvitse mitään tehdä. Kun tutkimukset olivat ohi, ei sitten parin päivän päästä oleva kirran polin aika enää juuri kiinnostanutkaan. Toki kirurgilla kävin, mutta kuten keväinenkin käynti, kyseltiin voinnit, tutkittiin rinnat ja se oli siinä.
Ryhdyin sitten kuitenkin käynnin jälkeen miettimään, että milloin mahtoikaan olla aika ottaa puheeksi mahdollinen rinnan korjausleikkaus. Nythän minut siirrettiin yksivuotiskontrollin jälkeen perusterveydenhuoltoon jatkokontrolleihin. Niinpä laitoin viestiä syöpätautien polille Noonan kautta. Sieltä vastattiin, että juurikin tuossa yksivuotiskontrollissa siitä korjauksesta on tarkoitus puhua. Tai tarkalleen ottaen viestin muoto oli: "Olet käynyt kirurgian poliklinikan vuositarkastuksessa 19.9.19 missä potilaat ottavat korjausleikkauksen puheeksi jos sitä haluavat"... Niin että ihan olisi itse pitänyt tietää ja muistaa tuo ottaa puheeksi! Sain kuitenkin ohjeen soittaa kirran polin hoitajalle jos asiasta haluan vielä keskustella. Niinpä soitin, ja hoitaja jätti lääkärille soittopyynnön, joka soitti kuin soittikin. Lääkäri sanoi että sinä sitten haluat korjausleikkauksen. Tähän minä totesin, että ei, en tiedä haluanko, mutta haluan ainakin että voin itse päättää haluanko vai en. Nyt on plastiikkakirurgialle mennyt lähete, odottelen sieltä yhteydenottoa. Lähete kun on syyskuun lopussa mennyt, niin jospa sieltä tammikuuhun mennessä kuuluisi jotain.
Yksivuotiskontrollin myötä ja muutenkin arjen myötä tuntuu siltä, että koko rintasyöpäkokemus on omalta kohdalta laitettu pakettiin, paketti kiinni ja varastoon. Toki rintasyöpä ja tämä kokemus tulee koko loppuelämän kulkemaan rinnalla, muistuttamaan ja muistumaan mieleen välillä pienistäkin asioista. Ei minulla ole minkäänlaista tarvetta asiaa unohtaa, päin vastoin, tämä on ollut mieltä ja silmiä avartava kokemus eikä vaikuttaisi siltä, että tästä olisi mitään pahaa tai korjaamatonta jäänyt jäljelle. Tukkakin on muuten kasvanut kovaa vauhtia. Mulle tuli kihara tukka! Toki pelkään että nuo kiharat vielä tästä häviävät, ja saa sen föönattua suoraksikin, mutta luonnontilassaan se on aika mukavan taipuisa. (Tiedän, te kenellä on luonnonkihara tukka, ette kiharoistanne aina ihan onnessaan ole, mutta mulla ja mun ennen piikkisuoralla, nykyään kiharalla tukalla on vielä kuherruskuukausi menossa.)
Kampaajalle en vielä ole mennyt, vaan niskasta ja korvien päältä olen itse tukkaa siistinyt.
Tamofen-lääkitys ja vaihdevuosioireet kulkee mukavasti mukana myös. Nyt on taas hetken ollut oikein vaivatonta. Nuo kuumat aallot tuntuvat menevän jaksottain, pari viikkoa saattaa olla että herään joka yö monta kertaa, sitten taas pari viikkoa menee ilman yöheräilyjä. Päivisin noita kuumia aaltoja pahoina tulee enää harvemmin, pienempiä lehahduksia useammin mutta niihin ei enää juuri tule edes kiinnitettyä huomiota.
Lokakuun alussa mulla alkoi kuukautiset. Niitä ei vuoteen ole ollutkaan, kun ne sytostaattien aikaan jossain kohtaa jäivät pois. Odottelin jokusen päivän ja menin sitten käymään gynekologilla. Tämä siksi, että Tamofeenin käyttöön on raportoitu liittyvän kohdun limakalvon hyvän- ja pahanlaatuisia muutoksia. Gynekologi totesi ultraäänellä, että normaalilta näyttää. Otti kuitenkin näytteen kohdusta ja laittoi patologille. Toisessa munasarjassa oli myös 3,6 cm kokoinen kysta. Gynekologi laittoi lähetteen keskussairaalaan gynekologian poliklinikalle kystan seurantaa ja muutenkin mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten. Kohdun näytteestä tuli sitten pari viikkoa myöhemmin ihan normaali löydös, ja gynekologian polille voin siis tämän viikon perjantaina astella ihan rauhallisin mielin.
Työt ja arki rullaa normaalisti. Loppuun kevennykseksi muutama kesä- ja syksykuva sieltä arjen puolelta.
Käytiin vaelluksella heinäkuussa Käsivarren lapissa Norjan ja Suomen puolella ja kolmen valtakunnan rajalla. Maisemat oli päätä huimaavat.
Vaellusreissun jälkeen oltiin edelliskesän toisintoreissulla Troforsissa Norjassa. Telttailua, ihania maisemia, mahtavia uimapaikkoja kirkkaissa vesissä.
Syyskuussa käytiin kavereiden S&S&S reissulla Lissabonissa. Imettiin kaikki mahdolliset auringonsäteet pitkää talvea varten.
Syksyyn on tietysti mahtunut myös judoa. Valmentajan ominaisuudessa olen päässyt mukaan mm. alle 21-vuotiaiden EM-kisoihin, Nuorten Ruotsin avoimiin ja Finnish Judo Openiin. Oheinen kuva on Rovaniemeltä urheiluopistolta judosalin ovesta. Mahtaa ohi kulkevat pohtia että mitä siellä judossa tehdään, jos tuon kuvan perusteella pitää mielikuva lajista luoda :) Onhan se toki aikamoista vääntelyä välillä - ihan kuten elämä muutenkin.