sunnuntai, 14. heinäkuu 2019

Perhelomalle, voimaa vertaisuudesta Kuortaneella

Tänään ajeltiin perheen kanssa Kuortaneen urheiluopistolle. Rintasyöpäyhdistys - Europa Donna Finland ja MTLH ry järjestävät tuettuja lomia rintasyöpään sairastuneille. Tämä meidän lomaviikko on perheille tarkoitettu. Tänään majoituttiin ja tutustuttiin paikkoihin, ja huomisesta alkaen tiedossa on erilaista ohjelmaa eri-ikäisille lapsille ja erikseen meille aikuisille. Huomasin jo ruokailuissa tiirailevani, että ketkähän näistä ihmisistä ovat samalla lomalla meidän kanssa, mutta huomennapa se selviää.

Hetki on taas vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Huomenna on se päivä, kun tasan vuosi sitten sain tietää että ultraäänitutkimuksen yhteydessä otettu näyte oli pahanlaatuinen. Monenlaista on tähän loppukevääseen ja alkukesään jo mahtunut.
A97017DF-8526-469C-B410-C1BB5492BC7D.jpg   DFBB826A-8876-4423-B571-A137215D694B.jpg  B6AA786B-F464-4AA8-8016-9FBDD479FBD1.jpg
Toukokuussa Rovaniemellä kisattiin judon pohjoismaiset mestaruuskisat. Haaveistani huolimatta en itse ollut suinkaan tatamilla mutta urheilijani otti oman ikäistensä sarjassa kultaa ja aikuisissa hopeaa. Onnistunut reissu siis. Joulupukkikin uskaltautui tatamille.

Urheilu on jäänyt melko vähiin viime aikoina, mutta olen sentään uimassa ja kävelyllä saanut käytyä. Olen käynyt muutaman kerran nauttimassa Lahden mahtavasta maauimalasta hyppyrimäkien juurella. Uinti tuntuu kovin raskaalta, altaan toinen pää tuntuu olevan loputtoman kaukana - johtunee siitä että allas on 50 metriä pitkä ja talven on sahannut 25 metrin allasta... Haaveissa oli myös uida tänä kesänä pidempää matkaa järvessä, mutta vesi on ollut sen verran viileää että ei ole huvittanut kovin pitkään uiskennella.

B3AADF46-F731-440D-9C64-AFB87739ABBE.jpg

Suppailtua on tullut tänä kesänä jonkin verran. Meidän lähijärvelle tuli SUN'SUP:n vuokraamo ja siihen on tosi vaivaton piipahtaa suppailemaan. Kerran olen käynyt myös Messilässä ja lasten kanssa myös Pajulahdessa suppailemassa. On kyllä hauskaa hommaa, voi käydä rauhakseen nautiskelemassa tai meloa hiki päässä fiiliksen mukaan.76FDF404-613A-48EF-8D25-38D60E925765.jpg

Kesäkuun alkuun mulle tuli kirurgian poliklinikalle kutsu lääkärille. Jouduin soittamaan ja aikaa siirtämään ja samalla kysyin että mikä käynti tämä on. Ei osannut ajan varaajakaan vastata, mutta menin kuitenkin käymään. Joku välikontrolli mulle oli siihen ohjelmoitu, lääkäri tarkisti rinnan ja kyseli että miten menee. Ja sanoi että syksylle tulee sitten kutsu varsinaiseen kontrolliin ja röntgenkuviin ja ultraäänitutkimukseen. 

Kuumat aallot helpottivat kesäkuun alussa ja pysyivät lähes kokonaan poissa juhannukseen saakka. Sitten ne iskivät takaisin kahta kauheampina. Yhtenä yönä tuntui että kuuma aalto alkoi nukkumaan mennessä ja loppui aamulla. Tuon yön jälkeen päätin että nyt on aika iskeä takaisin. Soitin oirepoliklinikalle ja pyysin että voisivatko pyytää lääkäriltä minulle Venlafaxinista miedomman, 37,5 mg reseptin, kun alunperin mulle kirjoitettiin vahvempaa 75 mg vahvuista. Kirjoittelin aiemmin tuosta Venlafaxinista täällä. Kohta pari viikkoa nyt on takana tuota Venlafaxinia, enkä oikein vieläkään osaa ottaa kantaa että onko siitä apua, useamman kerran yössä noihin kuumiin aaltoihin edelleen herään ja välillä tuntuvat kestävän tuskaisen pitkään. Onneksi unen lahjat on sen verran hyvät että vaikka kävisi keskellä yötä juomassa ja vessassa kuuman aallon ohi menemistä odottaessa, saan sitten kuitenkin hyvin unta. En tiedä onko nuo kuumat aallot muuttaneet muotoaan vai johtuuko tuosta Venlafaxinista, tulee kuuman aallon kanssa ihan järkyttävä kasvojen kuumotus, koko naamaa polttaa niinkuin olisi ihon polttanut auringossa. 

77B150D5-89BE-44D7-8991-CAEF9592DA21.jpg
Lääkityksen ihmeellisyyksiä - syön Venlafaxinia helpottamaan Tamofenista johtuvia kuumia aaltoja, mutta sen hyvin yleisiin sivuvaikutuksiin kuuluu hikoilu (mukaan lukien yöhikoilu). Tähän voisin laittaa rivillisen sellaisia itkunauruhymiöitä...

Kesäkuun alussa vietin yhden yön Katajanokan vankila(hotelli)ssa ja sieltä tarttui mukaan tällainen elämänviisaus:
97313012-189C-465C-BC51-3B23A332CDF9.jpg 
Näillä ajatuksilla tulevaan viikkoon!

 

perjantai, 19. huhtikuu 2019

277 päivää huonoista uutisista

Voitteko uskoa, että pystyn jo unohtamaan koko rintasyövän? (Ja siihen liittyen tämä blogin olemassaolon....) En vain hetkittäin, vaan useiksi päiviksi. Joka aamu pitää toki muistaa Tamofen-tabletti ottaa, mutta edes sitä en enää yhdistä rintasyöpään. Se vain kuuluu osaksi arkea. 
Kun joku kysyy, että mitä kuuluu, en enää muista että saattaisi kysellä mun vointia rintasyöpään liittyen vaan ajattelen että kysyy ihan vaan kysyäkseen, niinkuin on tapana, vastaan vaan ympäripyöreästi että "sitä tavallista". Ennen sairastumistani ajattelin että syöpädiagnoosi mullistaa koko elämän. Sairastuttuani luulin että koko loppuelämä on nyt tätä rintasyöpää. Ja nyt noin 277 päivää siitä, kun sain tietää rintasyövästäni, olen jo suurimmaksi osaksi aikaa unohtanut koko jutun.

Toki, viimeksi tänään, vasenta rintaa vihloi tuosta leikkausarven kohdalta, ja mietin että noniin, siellä se uusi syöpä taas kasvaa. Jotenkin siihen vain suhtautuu todella omituisen rauhallisesti, siis siihen että jos se uusii. Sen mitä on tässä oppinut tämän rintasyövän myötä, on että jos rintasyöpä uusii, ei voi enää ajatella että sen voi kokonaan parantaa, se on sitten oikeasti osa koko loppuelämää. (Toisaalta taas on ihminen elämästä vuosien takaa, joka elää täyttä elämää uusiutuneen rintasyövän kanssa). Ja jotenkin nyt vaan odottaa että sitten kun kontrollit alkaa ensi syksystä, täytyy opetella taas uusi vaihe elämässä. Kun nyt on seesteinen vaihe ja elän rauhallista elämää ajatellen että syöpä on parannettu, ensimmäisen kontrollin kohdalla saa elää taas kaikki pelkotilat uudelleen tuloksia odottaessa. Syksyllä (eli ehkä elokuussa - tai ottaen huomioon lomakauden, ehkä syyskuussa) , vuoden kohdalla leikkauksesta tiedossa on siis kontrolli (lääkäri, mammografia ja ultraäänitutkimus) kirurgian poliklinikalla ja sen jälkeen puolivuotiskontrollit perusterveydenhuollossa.

BEFD3C97-CD8E-4114-963C-F005CD1ACF80.jpg
Ohje kontrolleihin. Punakynä auttaa tunnistamaan oikeat stepit - haastavinta on se että itse pitää muistaa sitten  perusterveydenhuollon puolella nuo ajat varata.

Vieläkään en tiedä mitä ajattelisin korjausleikkausten osalta. En edes tiedä mitä mahdollisuuksia minulla on - mulla on siis ulkoisesti lähes samankokoiset kaksi rintaa, toinen ilman nänniä. Ilman nänniäkin tässä on ihan hyvin pärjännyt. Oikeastaan olin alunperin rintasyöpäleikkauksen jälkeen odottanut, että leikattu rinta olisi selkeästi pienempi kun ennen, mutta ei niin ollutkaan leikkauksen jälkeen. Ajattelin että kunhan turvotus laskee ja sädehoidot on takana, kyllä kokoero tulee merkittäväksi. Ei tullutkaan. 

76A0AB5D-635D-4BF1-807B-92B18D10B93C.jpg
Ilman rintaliivejä kokoeron huomaa, mutta vaatteet päällä edes itse en yleensä huomaa rinnoissa eroa. Onko mulla siis oikeus ajatella, että haluaisin rakennetun nännin mun leikattuun rintaan? Varsinkin kun on naisia, joilta on poistettu koko rinta ja odottavat korjausleikkausta - viivästänkö sitten heidän pääsyään korjausleikkaukseen? Vai pitäisikö nyt ajatella vain itseäni? Toisaalta armas aviomieheni taitaa vähät välittää, onko mulla yksi vai kaksi nänniä, enkä ole myöskään uimahallin saunassa ja suihkussa kenenkään havainnut tästä toispuolisuudestani häiriintyneen. Ja mulle itselle on ihan ok olla tällainen. Oikeastaan nyt toivoisin, että joku totaalipoiston kokenut tai osapoiston kokenut oikeasti korjausleikkauksen tarpeessa oleva kommentoisi minulle jopa hyvin suoraan, mitä ajattelee minun tilanteestani - minulla on aikaa kesän yli miettiä mitä mun pitäisi tehdä (ja sitten kontrollikäynnillä kirran polilla mielipiteeni kertoa). Ja toisaalta -  joku sellainenkin joka rintäsyöpää ei ole kokenut, mitä mieltä sinä olet, onko mulla oikeus mennä korjausleikkaukseen, kun leikkauksen jälkeinen tila ei sitä välttämättä vaadi. Ja mikä on se tilanne mikä sitä välttämättä vaatii, ja mikä tästä kuuluu hoitaa julkisessa terveydenhuollossa? (Salainen toiveeni, joka ehkä olisi kannattanut kirurgille ennen leikkausta kertoa, olisi ollut C-kupin rinnat G-kupin rintojen sijaan. Tätä en kuitenkaan uskaltanut kertoa, ja vaikka kasvaimen ympäriltä reilu marginaali otettiin, jäi leikatusta rinnasta ihan riittävä määrä tavaraa jäljelle). 

B6EB363C-59BB-402F-9DBD-DA2E9ABA5AD1.jpg     Huhtikuun eka päivä vietin 44-vuotissynttäreitäni. Vaikka nyt asia naurattaa, viime           kesänä ensi tiedon diagnoosista saatuani pelkäsin, näenkö seuraavaa                             syntymäpävääni ja näenkö lasteni kasvavan aikuisiksi. Ystäväni Annukka vuosien           takaa ilahdutti minua   tänä vuonna synttäripäivänäni tällä kuvalla, jossa olen 9-               vuotias. Sama minä täällä   vieläkin, sama kiinnostus tulevaisuuteen katseessani.


    Hyvää pääsiäistä kaikille! Pääsiäinen on paitsi neljän päivän vapaa työelämästä, se        on myös kristinuskon vanhin ja tärkein juhla vuodesta.

lauantai, 30. maaliskuu 2019

Työ, elämä, työelämä

... ja meinasin tähän otsikkoon lisätä vielä elämäntyö, sanaleikkinä kun se siihen sopisi. En kuitenkaan laittanut koska en vielä osaa sanoa että mikä se mun elämäntyöni on tai tulee olemaan. Pari viikkoa vierähti taas, työt tiukentaa otettaan niin että tämä viikko on ollut jo melkoista juoksemista. Alkaa unohtua ne hyvät ajatukset huolellisesta työtahdista ja rennosta asenteesta.
E58E91FA-605E-43DB-A59B-80406AA96E8F.jpg
Ehtii sitä töissä nauttiakin. Kahvin juonnin olen muuten lopettanut, mutta tavakseni on maanantaisin tullut nauttia yksi maitokahvi toimistolla. Nyt olen viimein oppinut käyttämään kahvikoneen maidonvaahdotinta niin että tulee täydellinen maitovaahto. Pienet on ilot.

Vointi on ollut ihan kohtalainen. Pieniä kolotuksia ja vitutuksia (anteeksi) toki on, ja kuumat aallot ovat hiipineet öiden lisäksi myös satunnaisesti päiviin (tänään lentokentällä tuli kamala kuuma aalto, mietin jo että juoksenko vessaan riisumaan kaikki vaatteet pois - en juossut, kärsin hiljaa paikallani) ja yöllä jotkut kuumat aallot eivät tyydy kokovartalonihkuun vaan hikikarpalot valuvat niskaa pitkin. Hassua on se, että nuo kuumat aallot tulevat päiväsaikaan välillä ihan satunnaisesti, mutta myös paineen alla. Kun on oppinut peittämään sen, että jossain tilanteessa jännittää tai hermostuttaa tai ärsyyntyy, niin nyt nuo kuumat aallot pettävät oman vaivalla rakennetun kuoren. Se kuuma aalto tuppaa tulemaan juuri noissa tilanteissa ja puna kipuaa kaulalta kasvoille. Not nice. Onneksi työkaverit tietää että kuumien aaltojen takia tässä punoitellaan - asiakkaat eivät ehkä niinkään.

83F88E10-E8E8-4F4B-93C5-C236F1303503.jpg75D63BC4-E2EF-4AA9-B964-FF4DC76E3044.jpg86D76F10-4280-4396-9DE3-A17F0B331C52.jpg
On tähän pariin viikkoon mahtunut hauskanpitoakin. Viikko sitten kävin Kouvolassa Aleksanteri Hakaniemen keikalla (Sori Aleksanteri, pääsit taas mun rintasyöpäblogiin, ties monennenko kerran) ja olin ylpeä itsestäni, kun tulin kotiin vasta aamuyöllä lehdenjakajan jälkeen. Olin kylläkin autolla reissussa, mutta edellisestä aamuyön kotiutumisesta on kyllä jokunen vuosi aikaa. Tänään (tai oikeastaan eilen, koska kello on jo yli puolen yön) olin Oulussa töissä ja töiden jälkeen oli treffit Minnan ja Katariinan kanssa Koivurannan saunalautalla. Suosittelen Oulussa kävijöille - näin talvella lautta on tietenkin tiukasti rannassa kiinni, mutta makeiden löylyjen lisäksi pääsee avantoon ja paljuun ja saunomisen jälkeen meille paisteltiin vielä vohvelit joita saa sekä suolaisena että makeana vaihtoehtona. Täytyy ottaa uusiksi seuraavalla Oulun keikalla.

Töitä on tosiaan riittänyt ja tuleville viikoillekin on reissuja ympäriinsä tiedossa. Mukava on taas päästä tapaamaan asiakkaita ja kulkemaan ympäri Suomea. Päivät vaan tuppaavat venymään pitkiksi, ja kun tottui siihen että työmatka on pari askelta kotitoimiston työpöydän ääreen, on tähän reissaamiseen taas totuttelua. Löysin muuten syöpään ja työelämään liittyvän sivuston nyt vähän jälkikäteen, josta olisi itsellekin voinut olla jo alkuvaiheessa apua. Käy osoitteessa https://syopajatyo.fi/, tuolla on tietoa niin sairastuneelle itselleen kuin työnantajallekin. Lisäksi siellä on blogikirjoituksia ja tietoa tapahtumista.

A8274F27-E43E-40E7-A18E-94752E0C1BB4.jpg
Vaakaan tuli viimein vaihdettua uudet paristot (kiitos rakkaan aviomieheni joka kaupasta uudet paristot toi), ja hyvät uutiset olivat ne että paino ei ole noussut. Huono uutinen on se että on tullut repsahdeltua niin karkkiin, herkkuihin kuin epäsäännölliseen syömiseenkin. Toukokuun lopussa on seuraava ravitsemusterapeutin käynti ja tavoite, jonka sille käynnille asetin on neljän kilon päässä. Ja tarkoitus oli tuo neljä kiloa saada pois säännöllisellä ruokarytmillä (ei ole toteutunut), terveellisellä ruoalla (repsahduksia on tapahtunut), herkuttomuudella (ööö - pahoja repsahduksia) ja liikunnan lisäämisellä (ei ole kyllä lisääntynyt, mutta tulee sentään 2-3 kertaa viikossa liikuttua). Kirjoitan tästä nyt siis asettaakseni itselleni paineet ottaa itseäni niskasta kiinni ja ryhdistäytyä. Jospa en uskaltaisi kirjoittaa ennenkuin tällä saralla on jotain edistymistä havaittavissa.

Tänään meni kyllä unirytmi ihan sekaisin, kello on jo yli kaksi eikä nukuta. Tulin iltakoneella Oulusta ja tietenkin torkuin lentokoneessa. Lisäksi lentokentältä ajellessa virkustui sen verran että nyt jo reilu pari tuntia on tässä unta tullut odoteltua. Onneksi huomenna on lauantai. Mukavaa viikonloppua kaikille!

perjantai, 15. maaliskuu 2019

Omillaan

Reilu kaksi viikkoa sädehoidon päättymisestä ja samanverran Tamofen-lääkitystä takana. Nyt se alkoi, se omillaan olo. Viimeisen puoli vuotta arkea on rytmittäneet lääkäri- ja hoitokäynnit ja nyt yhtäkkiä - ei mitään. Ei yhtään lääkäriaikaa odottamassa, ei laboratoriokokeissa juoksemista eikä hoitoja. Vain yksi tabletti joka aamu.

EBCB4382-72D7-4B0C-BCF5-46E78D59C19E.jpg
Tamofen-lääkitys on hormoniestolääkitys, jolla estetään estrogeenin vaikutukset. Mun kasvain oli 100% estrogeeniherkkä, joten tällä vähennetään uusimisriskiä. Lääkitys on nyt suunniteltu kestävän viisi vuotta.

Ensimmäisen reilun kahden viikon aikana olen unohtanut ottaa lääkkeen vain kerran. Ei, ei sitä ole helppo muistaa, sen tietävät kaikki jotka ovat joskus syöneet e-pillereitä. Tuolla lääkkeellä on liuta sivuvaikutuksia. Niistä nyt tässä kohtaa ehkä tuntuvimpina vaihdevuosioireista kuumat alllot. Niistä muuten aika vähän puhutaan, vaihdevuosioireista siis, kai se on naisille kuitenkin hiukan arka paikka kun vaihdevuodet tulevat, nyt kun ne minulle tulevat näin pakotettuna vähän etuajassa, ei se tunnu mitenkään nololta. Ne kuumat aallot, ne on kyllä sellaisia perkeleitä, ja niillä on ihan oma tahto, ihan kuin uhmaikäisellä lapsella. Mulla hikoilu on ollut vielä kohtuullista, kokovartalonihku, mutta ihan hiessä ei tarvitse ainakaan vielä kylpeä eikä hikikarpaloita vuodattaa. Mutta se mun kuumien aaltojen uhmaikä - se kuuma aalto herättää yöllä, peitto pois, villasukat pois, yöppäri pois. Aahh, tämähän helpotti, ja tämä meneekin nyt ihan pienellä tuskalla ohi. Argh! Ei menekään vaan kuuma tulvahtaa kahta kauheampana, uskalsit edes ajatellakaan että menisi helpolla ohi. Mutta lopulta helpottaa kuitenkin, seuraavaksi pitääkin herätä sitten pukemaan päälle kun palelee.

Elämä kuitenkin normalisoituu kovaa vauhtia. Töissä ja kotona arki rullaa normaalisti. Tukka alkoi kasvaa takaisin jo sädehoitojen aikana ja alkaa olla jo melko tuuheakin. Kuvat kertokoon puolestaan.

79850D53-4736-40E5-9E1E-057B6D257F12.jpg828AD6C6-2723-4462-98CA-D674041F4B6E.jpg0111F861-E1CE-4997-888E-36079B13D15D.jpg
Laitoin nuo kuvat melko pieneen kokoon ettei kukaan pääsisi tekemään tarkkaa arviota mun tämänhetkisestä hiustenväristä. Luulen että siellä on aika paljon harmaata...
Tuo tukkahan kasvaisi varmasti ilman apujakin hyvin, mutta ei vara venettä kaada. Mulla on ihana ystävä, joka työnsä puolesta tietää jotakin hiustuotteista, ja hän kiikutti minulle sädehoitojen päätyttyä hoitosarjan Nioxinia https://www.nioxin.com/en-EN, shampoo, hoitoaine ja päähän jätettävä aine. Kiitos Mikko! 

Pari viikkoa sitten olin viikonlopun Varalassa Tampereella Judon tekniikkakoulutuksessa. Judoa tuli tehtyä useampi tunti viikonlopun aikana ja vaikka "vain" tekniikkaa harjoiteltiin, otti tuo sädehoidettu kainalo sen verran osumaa että sitä on nyt paranneltu reilu viikko. Iho hiertyi rikki. Ei auttanut Bepanthen eikä Bacibact vaan jouduin viikko sitten torstaina taipumaan lääkärin luo hakemaan antibioottivoidetta. Lääkärille sanoin että "saattoi se vähän urheillessa hiertyä", en uskaltanut kertoa että saatoin jonkun kymmenen tuntia viettää tatamilla. Nyt kainalo alkaa kuitenkin olla jo kunnossa seitsemän päivän antibioottivoidekuurin jälkeen.

FDB86AB8-C347-44AB-B23F-EA31578DDF0D.jpg

Mitä mä tästä opin? No en mitään, koska tätä kirjoittaessa makoilen retkipatjalla Kerimäen koulun lattialla kun tultiin seuran junnujen kanssa tänne viikonlopuksi judoleirille. 


sunnuntai, 24. helmikuu 2019

Yksi vielä ja...

Huomenna on viimeinen sädehoito. Tiesin että tämä 15 kertaa menee nopeasti, mutta viime viikolla rupesi lentämään kapuloita rattaisiin siihen malliin että epäilin ettei ilman taukoa maaliin päästä.

Ensin alkoi mieheni oksentaa. Hän oksensi 14 tuntia, mikään ei pysynyt sisällä. Vaikutti sen verran ärhäkältä taudilta että olin varmaa että kiertää koko perheen. Pari päivää tuon jälkeen mua alkoi palella, ja mulle nousi kuume. Tai lämpö, riippuu mitä pidetään kuumeen rajana. Makoilin torstain ja perjantain sängyn pohjalla, mutta aamuisin olin onneksi sellaisessa kunnossa että jaksoin sädehoidot käydä. Rajana on 38 asteen kuume, eli kun pysyy alle sen, voi hoitoon mennä. Eikä mulle tullut oksennustautiakaan, eli suunnitellusti huomenna siis viimeinen hoitokerta.

En päässyt silloin muutama viikko sitten juhlimaan viimeistä sytostaattihoitokertaa kun se peruttiin edellisenä päivänä, mutta jospa tällä kertaa pääsisi juhlimaan viimeistä sädehoitokertaa. Ei kyllä mitään hajua miten sitä juhlisin. Juhlan aihetta on kyllä muutenkin. Se on nimittäinen ensimmäinen lomapäivä huomenna. Hiihtoloma!
A34177A3-4A31-40D9-9B80-36CE31E4F797.jpg
Saattaisin vaikka huomenna heittää voltin loman ja sädehoitojen loppumisen kunniaksi jos vielä osaisin. Tässä kuvassa en suinkaan minä vaan tyttäreni lauantaina tramppaparkissa.

Nyt siis alkaa loma ja suunnitteilla on alkuviikosta pieni 22 tunnin Viron reissu sekä viikonloppu Varalan urheiluopistolla. Yhdistetty judo- ja perheloma, koska mies lähtee frisbeegolf-lomalle Espanjaan niin lapset lähtee mulla mukaan judoviikonlopun viettoon.

On se muuten kumma, kun etsin tuota valokuvaa jonka tuohon ylle laitoin, ja tuli näkyviin noita aiemmissa julkaisuissa käytettyjä sytostaattiyksikössä ottamiani kuvia, niin heti tuli huono olo. Edelleen. Aina olen ihmetellyt että miten voi jostakin jäädä niin pahat traumat että ajatus tai haju tai kuva laukaisee jonkin reaktion. Ei tarvii ihmetellä enää että miten. Helposti näköjään.

Ja tietty pakollinen karvapäivitys. Tukka tihenee, kulmakarvoista on kaikki vanhat lähteneet mutta uudet kasvaneet tilalle. Lyhyitä ne vielä on mutta pystyi jo värjäämään. Ripsissä on tosi lyhyttä uutta alkua, joka on pukannut entistä vähemmäksi pitkät ripset, niitä on ehkä jäljellä kymmenen per silmä. Hyvin ne on taistelleet, kohta saa luovuttaa kun uudet ripset ottaa vallan.

  • Minä

    Minä ja mun rintasyöpä. Tutkimista, hoitoa, arkea, työtä ja toivottavasti juhlaakin. Sairastuin rintasyöpään 43-vuotiaana perheenäitinä, kesken ruuhkavuosien. Haluan jakaa tuntemuksia mutta myös faktaa niiltä osin kuin se omaa hoitoani koskettaa.