lauantai, 10. marraskuu 2018

Tekisin jos voisin

Ihmismieli on kummallinen. Jos jotain ei pysty tekemään nyt, niin voi että kuinka paljon sitä asiaa haluaisi tehdä. Vaikkapa avantouinti. Oon käynyt satunnaisesti avannossa, mutta säännöllisesti viimeksi yli kymmenen vuotta sitten. Mutta juuri tänä talvena olisi tietenkin ollut se talvi kun olisi tehnyt mieli jatkaa uintia syksyllä pitkään (mun uintikausi päättyi elokuun lopulla leikkaukseen) ja sitten siirtyä avantouintiin. Käänteispsykologia on omalla kohdalla hiukan tässä auttanut, kun sytostaatit alkoi, suunnittelin että mihin kaikkeen en voi osallistua - lähinnä en mihinkään missä on paljon ihmisiä. Tästä huolimatta olen kuitenkin käynyt ensimmäisten sytostaattien jälkeen uimahallissa, liikuntahallissa katsomassa tyttären cheerleading-esitystä, laivalla, Tallinnassa, töissä, ravintolassa ja vaikka missä muuallakin. Riski saada joku tauti toki kasvaa joka sytostaattien myötä kun ponnistaa vähän huonommasta asemasta joka kerta, ja varovaisuutta tarvinnee lisätä, kun vielä flunssa- ja influenssakausi tästä lähtee kunnolla käyntiin. Tavallaan tuntuu että olen voinut elää lähes normaalia elämää, vaikka juuri olenkin viisi päivää viettänyt lähes neljän seinän sisällä.

78A3ABB3-83CB-4DE4-A093-26BF26AB270B.jpg
Tämä neulasta-injektio auttaa toipumaan sytostaattien aiheuttamasta valkosolujen laskusta (ja sitä kautta vastustuskyvyn heikentymisestä) buustaamalla niiden määrän lisääntymistä. Tämä pistetään aina seuraavan päivän iltana sytostaattien jälkeen.

Oireet nyt toisten sytostaattien jälkeen on olleet suurinpiirtein samat kuin ensimmäisellä kerralla, mutta nopeammin ja pikakelauksella. Ummetus-Ripuli-Vatsakrampit-Närästys. Väsymys-Kolotus-Lämpöily. Makuaistin muutos-Limakalvojen kuoriutuminen. Päänsärky. Ensimmäisten sytostaattien jälkeen ollut unettomuus ei ole vaivannut kuin sytostaatteja edeltävänä yönä, muuten olen nukkunut kohtuullisesti. Uutena oireena on tullut jalkojen puutuminen, varpaat on tunnottomat. Paljon oireita kuuteen päivään, mutta mikään oireista ei ole ollut kovin paha, kaikki ihan siedettäviä. Keskiviikko ja torstai menivät lähes sängynpohjalla ja sohvalla lepäillen, mutta muuten oon jaksanut touhuilla kaikenlaista. Tässäkin taisi olla helpottavana tekijänä se että odotin kaikkein pahinta, eli sitä että asun kylpyhuoneessa ja oksennan koko ajan, ja kun niin ei käynytkään, ei tämä niin pahalta tunnu. Vielä kerta tätä samaa sytostaattia ja sen jälkeen vaihtuu. Saan ekan annoksen toista sytostaattia (kolmen lääkkeen yhdistelmä) juuri viikko ennen jouluaattoa. Onneksi meidän jouluruuat on tulleet pitopalvelusta jo monta vuotta, ja perheen paras kinkunpaistaja en ole minä. Tuon setin sivuoireet on jo hiukan ryhtyneet kiinnostamaan, vaikka yritänkin edelleen malttaa olla ottamatta selvää. Ennen noiden saamista mulla on lääkärille käynti ja silloin kuulen myös noista sivuvaikutuksista. 

6ABD8BF7-A6BB-48FA-8637-35AB5704EF78.jpg
Ensin kieleen tulee tosi vahva valkoinen kate, jonka jälkeen se kuoriutuu pois. Tämän päivän tilanne kuvassa. Pari päivää vielä niin kieli on kokonaan kauniin ruusunpunainen. Ja sen kyllä tuntee, vedenjuontikin kirvelee välillä. Jo ensimmäisten sytostaattien aikana ruokajuomaksi vaihtui maito ja piimä. Voi vain kuvitella miltä ruokatorvessa, vatsalaukussa ja suolistossa näyttää.

Ensi viikolla olisi tarkoitus palata taas töiden pariin ja yrittää elää normaalia elämää. Jos olo vaan antaa myöten, otan itseäni niskasta kiinni ja käyn kävelylenkillä joka päivä - ulkoilmaa olen kaivannut vaikka vähän olenkin joka päivä ulkoillut. Kun tällä viikolla olen manannut, että menisin kunnon lenkille jos jaksaisin, niin ensi viikolla on varmaan pakko lunastaa sanansa. Kun mä kerran voin.

 

 

 

tiistai, 6. marraskuu 2018

Oman elämän strategia ja toimintasuunnitelma

Näin vuoden lähestyessä loppuaan on työpaikoilla ja järjestöissä tapana ryhtyä katsomaan tulevaa vuotta ja sen suunnittelua. Kuinka moni meistä ihmisistä tekee näin? Millaisia asioita me mietitään eteenpäin? Monilla meistä on haaveita - isompi talo, uusi auto tai uusi työpaikka. Joku teke konkreettisiakin toimia - varaa etelänloman seuraavaksi kesäksi, joku hiihtomaviikon lappiin. Joku päättää saada itsensä kesäkuntoon tai haaveilee viettävänsä enemmän aikaa perheensä kanssa. Kuinka moni muistaa katsoa taaksepäin ja miettiä sitä, missä suunnitelmissa tai haaveissa on tapahtunut edistymistä joita pitää itse tärkeänä? Muutoksilla on myös tapana kasautua. Muistan jostain lukeneeni, että ihmisen mielenterveydelle ei ole hyväksi, että yhden vuoden aikana tapahtuu enemmän kuin yksi iso mullistus. Että ei kannattaisi samana vuonna vaihtaa työpaikkaa, asuntoa ja puolisoa. Ja silti monet "laittavat kerralla koko elämän uusiksi".

Monet sanovat, että kun käy lähellä kuolemaa, sairastuu vakavasti tai läheinen sairastuu vakavasti, menee elämä uusiksi ja elämänarvot muuttuvat. Omassa elämässäni en koe että suuresti olis tulevaisuuden suunnitelmat sairastumisen myötä muuttuneet. Muutenkin on tullut elettyä viime vuodet ihan päivästä päivään ja hetkessä sen kummempia suuria suunnitelmia tekemättä. En sano että muiden pitäisi näin tehdä, mutta kun tässä on pohtinut että miksei minulla ole tavoitteita elämässä, täytyy sen johtua siitä, että mulla on hyvä työpaikka, koti, kaksi ihanaa lasta ja mies. Toki mä haluaisin olla paremmassa kunnossa ja laihempi ja sitä sun tätä, mutta eikö me kaikki?

On tässä toki seuraavaksi puoleksi vuodeksi toimintasuunnitelmaa kolmen viikon välein toistuvien sytostaattien kanssa, helmikuussa alkavan sädehoiton kanssa ja lääkehoidon aloittamisen kanssa. Ja kun tähän samaan rytmittää puolikkaan työajan, lasten ja omat harrastukset ja ystävät ja kaverit niin ei tarvitse suurempia suunnitelmia. Paitsi kesän alkuun tuli suunnitelmiin reissu Tallinnaan Bon Jovin keikalle!

336A3F5F-2580-40FD-9461-FAD7C12A5415.jpg

Lasten kanssa kävin viime perjantaina päiväreissun Tallinnassa. Kierreltiin vanhassa kaupungissa nähtävyyksiä ja syötiin hyvin ihanassa kahvilassa ja ravintolassa.

Eilen oli toiset sytostaatit. Edellisenä yönä valvotti, heräsin jo kolmelta, syytin kortisonia mutta taisikin olla jännitystä, koska viime yönä vetäisin kortisonista huolimatta yli kahdeksan tunnin yöunet. Nyt oli siis toinen kolmesta Doketakseli-tiputuksesta ja tämän perään tulee kolme kertaa CEF-lääkitys jossa on kolmea eri lääkeainetta. Tuon CEF-cocktailin sivuvaikutuksista en ole vielä uskaltanut lueskella, vaan mulla on lääkärikäynti tiedossa kolmannen Doketakseli-hoidon jälkeen. Eiliset sytostaatit menivät yhtä rauhalliseen tahtiin kuin ensimmäisetkin, vähän aikaa tiputuksen aloittamisen jälkeen tuli selkään kipua ja jouduttiin tiputus keskeyttämään ja huuhtelemaan välillä keittosuolalla. Uudelleen yrittämällä  sitten onnistui mutta neljä tuntia meni kokonaisuudessaan aikaa. Normaalisti tuo menisi parissa tunnissa. Varoittelivat nyt jo että kolmannellakin kerralla mennään rauhallisella vauhdilla. Seuraavat sytostaatit siis kolmen viikon päästä. Vointi on tänään ainakin vielä hyvä, mutta työt olen pyrkinyt laittamaan tauolle tämän viikon osalta. Äiti tuli tänne meille täksi viikoksi auttelemaan ruuanlaitossa ja pyykkäyksessä, meillä kun on tuo toinenkin potilas kun miehelläni on jalka leikattu ja kipsissä niin ettei saa vielä pariin viikkoon varata jalalle ollenkaan.

BD397DD4-C325-409F-ADD3-9503DD45A03F.jpg

Viime viikolla kävin työreissun Oulussa - horisontissa Oulun valot.

Edellisestä kirjoituksesta onkin kotvanen aikaa. Vointi on ollut viimeisen pari viikkoa hyvä, ja lasten syysloma ja töiden aloitus vetäisivät minut niin vahvasti takaisin normaaliarjen pyöritykseen (eikä ollut edes unettomia öitä) joten kirjoittelu jäi hetkeksi aikaa. Olen kuljeksinut kaljuna paria päivää lukuunottamatta, jolloin käytin peruukkia, ja sitäkin lähinnä siitä syystä että vaikka tukka on leikattu lyhyeksi, tippuu siitä sänkeä kun kaikki ei vieläkään ole lähtenyt, ja oli aika epämukava olo työpäivän päätteeksi kun paidan alla niskassa kutittaa hiuksen pätkät. Tykkään tästä kaljustani ja näyttää siltä että peruukki jää melko vähälle käytölle. Muutamat ihmiset ovat kaljun tarinaa kyselleet ja se onkin ollut hyvä avaus rintasyövästäni kertoa - kun sitä ei ole minulla halua salaillakaan. Kävin tuttavani mukana labrassa yhtenä päivänä, ja sieltä hoitaja kysäisi minulta ja vieressäni istuvalta vanhemmalta herrasmieheltä että "oliko herroilla laboratorioon aika varattuna". Hiukan meinasi naurattaa kun sanoin että ei, saattajana tässä vain. Kai minussa jotain maskuliinista sitten on...

99F90A06-CE8E-4D9A-AB3E-133A72ADF01A.jpg
Yhtenä päivänä syyslomalla käytiin Lapakistossa makkaranpaistossa.

2F86895D-D086-431B-B803-511449D1DC74.jpgTerapiakoira kävi yhden yön kyläilemässä omistajansa kanssa. Käytiin aamulenkillä nauttimassa ensilumesta (joka on toki sulanut pois jo).

B8A473A1-8C49-41FF-AACB-CDBB20CCF123.jpg
Sain päälle lämmikettä kahden pipon verran ihanalta Tiinalta pohjoisesta. Pipolanka on merinovillaa ja bambua. On ollut kovassa käytössä pipot yötä myöten - tukan sänki pistelee niin nukun öisinkin pipo päässä.

7352AC95-8A46-486A-BECD-EB42275C212D.jpg

Ja loppuun vielä Aleksanteri-fiilistelyt. Reiluun kahteen viikkoon olen nyt käynyt kolme kertaa Aleksanteri Hakaniemen keikalla. Ekasta kirjoitinkin aiemmassa kirjoituksessa, toinen keikka oli Tallinnasta paluumatkalla laivalla ja vielä toissapäivänä sunnuntaina kauppakeskus Karismassa. Näillä jaksaa hetken, vaikka jo seuraavaa keikkaa kyllä katseltiin että minne mentäis - mies kyllä sanoi ettei tänä vuonna enää tarvitse mennä... Pitäisköhän ottaa se mukaan ens kerralla :)

keskiviikko, 24. lokakuu 2018

Bald and beautiful

Hiusten tippuminen senkun kiihtyi ja koska peruukin sovitus oli sovittu keskiviikolle, laitoin maanantaina kampaajalle viestin että voidaanko samalla ajella tukka kokonaan pois, koska hiuksia tipahtelee ympäriinsä.

Tänään pääsin sitten odotettuun peruukin sovitukseen. Aloitettiin ajamalla tukka pois. 10-vuotias tyttäreni oli mukana ja kysyi että itkettääkö - ei kyllä itkettänyt yhtään, pari päivää hiuksia ympäriinsä tiputeltuani odotin jo innolla että pääsen kokonaan hiuksista eroon. Joten tässä siis uusi tukkani!

0E60A312-678F-4D47-B66A-EE87A3ACA3EC.jpg

Poikani mielestä tukka on outo. Kysyin että hyvästi outo vai pahasti outo. Se on kuulemma hassun outo. Tuntuu kyllä ihan omalta. Mulla on aikuisiälläkin ollut sellainen ihan lyhyt tukka, joten ero ei ole niin valtava kuin jollakulla, jolla on aina ollut pitkä tukka. Ja oli mulla teininäkin lyhyt tukka. Mulla oli poikakaveri, jolla oli pitkä tukka ja mulla ihan lyhyt. Pojan mummo luuli mua pojaksi...

Mutta tokihan sitä peruukkiakin sovitettiin. Tarkalleen ottaen sovitettiin neljää erilaista peruukkia. Olin etukäteen ajatellut, että varmaankin peruukki on lyhyt, mahdollisimman samanlainen kuin mun tukka nyt on ollut. Olin kyllä päättänyt myös, että jotain polkkatukkamittaistakin tukkaa kokeilen. Lyhyt peruukki, jota sovitin, istui kyllä päähän mutta näytti omituiselta, vähän pidempi näytti mun päässä ihan peruukilta (siis tiedätkö, siltä että näkee jo kaukaa että tuo on peruukki). Niinpä siis oikeaksi peruukiksi valikoitui polkkamittainen, hiukan edestä pituutta rikottu ja melko vaaleasävyinen peruukki. Mulla on ollut nyt tumma tukka, joten se vaikutti ensin oudolta mutta ehkä tuohon tottuu. Tässä siis mun peruukkitukka.

E0D4EA5D-11CD-423C-AC9B-17E78F059E37.jpg 

Tämä on ollut hauska päivä, vaikka ei kai sairauden hoitamisen kuuluisi olla hauskaa. Mutta niin se vaan nyt on. Muutenkin mietin tässä tänään että innolla tässä odottelee kaikkea tulevaa, labrakäyntejä, seuraavia sytostaatteja, sitä seuraavia sytostaatteja - nimenomaan innolla. Kuinka omituista. Jotenkin vaan niin vahvasti on ajatus siellä että kun tämä kaikki keväällä on ohi ja pääsee vähitellen toipumaan kohti normaalia elämää. Kai se muutenkin on helpompi itselleenkin kun menee hyvällä mielellä kaikkiin juttuihin niin kestää paremmin. Vaikka en mä koko ajan hyvällä tuulella ole. Koska arki. Lapsille pitää edelleen motkottaa että ruoka pitää syödä ja vaatteet pukea päälle ja hampaat pestä ja ei saa koko ajan olla kännykällä. Meillä on lapset tämän viikon syyslomalla niin töitä en tänään ole tehnyt ollenkaan, mutta huomenna lähden tekemään ihan oikean työpäivän Tampereelle. Aamulla pitää sitten päättää että lähteekö töihin uudella tukalla vai peruukilla. 

Niin omalta tämä kalju (tai onhan siinä vielä vähän sänkeä kun ihan kaikki ei vielä ole pois lähtenyt) tuntuu, että tämä on se mun uusi tukka, ja peruukki on peruukki. Nyt kun tuo peruukki on sen verran pidempi kuin oma tukka oli, kaikki ketkä minut tuntee, tietää ja näkee että se on peruukki, niin milloin pitäis laittaa peruukki päähän ja milloin mennä kaljuna? Tätä ryhdyin tänään miettimään. Kalju tuntuu hyvältä, mutta päätä palelee, ulkona voi onneksi olla pipo päässä mutta jos menee jonnekin asialliseen tilaisuuteen tai töihin, ei siellä ihan mikä tahansa pipo päässä voi koko aikaa olla. Ehkä silloin pitää laittaa peruukki. Mun peruukilla on kylppärissä oma teline ja ostin sille omaa shampoota ja hoitoainettakin. Kai se tänne meille kotiutuu.

Tänään on edessä ultimaattinen testi kun menen vetämään mun judojunnuille treenit. Sieltä tulee varmaan sensuroimaton palaute uudesta lookista - ehkä sitten illalla olen viisaampi.

En ole koskaan ollut mikään meikkausmestari mutta nyt oli aika mennä kauppaan ostamaan rajauskynää silmille. Ripsetkin kun kohta tippuvat pois, täytyy jollain saada kehystystä silmille. Niin pihalla olen ollut, etten tiennyt että silmien rajaukseen saa tussin tyyppisiä kyniä, ja sellaisella muuten tällainen rähmäkäpäläkin saa ihan asialliset rajaukset aikaiseksi. Onneksi on vähän aikaa harjoitellakin, kun ripset ei sentään vielä ole tippuneet. Nyt ei tarvii laittaa tukkaa niin voi käyttää enemmän aikaa meikkaamiseen.

maanantai, 22. lokakuu 2018

Mun aika on nyt

Musiikin kuuntelu on aina ollut mulle tärkeää ja parasta se että omiin elämäntilanteisiin löytyy eri biiseistä niitä oikeita sanoja ja sanomia. Itse en ole mikään taitava soittaja tai laulaja, vaan musiikin suhteen enemmän vastaanottavalla puolella. Musiikki ja muusikot varsinkin livenä saavat mut välillä täysin hypnoottiseen tilaan. Muistan 13-vuotiaana olleeni Boycotin keikalla Limingan nuorisoseuralla ja koko keikan tuijottelin vain kitaristin käsiä ja ihmettelin kuinka hienosti voi kitaraa soittaa.

Nyt sairastumisen myötä mulla on pitkä liuta tsemppibiisejä ja voimabiisejä, mutta jotkut kappaleet, joita luultavasti olisi kuunnellut aivan eri korvin kuin ennen sairastumista, ovat tuoneet kuolemasta kertovia kappaleita soittolistalle.

Sä jätit viestin vastaajaan, en sulle suostu vastaamaan, me joku päivä tavataan, muttei vielä. Kuin varjo kuljet vierellä, sä oot jo käynytkin lähellä, me joku päivä tavataan, muttei vielä.
Ei, otetaan huominen sisään, puhalletaan ulos eilinen niinkuin se ei ois mitään.
- Aste (Feat. Mira Luoti), Vastaaja

Elämä liittyy kuolemaan, laulaa Reino Nordin kappaleessaan Kyynelten virta.

Vaikka nyt noista edellä nostamistani kappaleiden sanoituksista voisi säikähtää että olen jotenkin synkkänä, ei siitä ole ollenkaan kyse. Enemmänkin on kyse siitä että hyväksyn sen että voi olla, etten elä satavuotiaaksi, joten on parempi elää nyt. Eli mun aika on nyt, kuten tämän kirjoituksen otsikoin. (Tuokin viisaus on muuten lainattu tuosta Asteen Vastaja-kappaleesta.) Kuten aiemmin ole kirjoittanut, on leikkauksessa kasvain saatu pois ja nyt käynnissä olevat hoidot tähtäävät paranemiseen. Suomessa rintasyöpään sairastuneiden elossaoloprosentti 5 vuoden kohdalla on 91. Mulla käynnissä olevilla sytostaateilla varmistetaan että tapetaan mahdollisesti liikkeelle lähteneet syöpäsolut. Sytostaattien jälkeen mulle tulevalla sädehoidolla vähennetään rinnan alueella paikallisen uusimisen riskiä ja sen jälkeen hormonaalisella liitännäislääkehoidolla pienennetään sitä riskiä, että syöpä leviäisi muualle elimistöön. Voi siis ajatella että kaikki hoidot yhdessä pienentävät uusimisen riskin mahdollisimman pieneksi.

Jos muuten kiinnostaa mitä sieltä mun sairastumisen alussa luodulta (ja jatkuvasti muuttuvalta) Tsemppibiisit-soittolistalta löytyy niin tässä joitakin: Sanni: Kelpaat kelle vaan, Elastinen: Supervoimii, Ilkka Alanko: Taistelun arvoinen, Juha Tapio: Kuka näkee sut, Haloo Helsinki: Rakasta mua nyt, Sunrise Avenue: Nothing is over, Aleksanteri Hakaniemi: Pelkääks vai rakastaks, Reino Nordin: Antaudun, Stig: Korjaan sut, Vilma Alina: Uhanalasii, Jannika B: Seuraavaan elämään. Viimeisimpinä lisäyksinä noiden jo tekstin alussa mainittujen kappaleiden lisäksi Redraman Oothan siinä ja Elastisen Loppuun Asti.

Ja hei, aiemmin kirjoitin että kävin Aleksanteri Hakaniemen keikalla. Teki livenä sen verran kovan vaikutuksen että oon ryhtynyt kattelemaan että minne pääsis uudelleen Aleksanterin keikalle...

Tänään on ollut mahtava päivä! Sain ihanan vieraan Hailuodosta, päivä alkoi hänen kanssaan aamiaisella Asemapäällikön aamiaisella ja päättyi illalliselle Lahden Konnichiwassa.
8332912F-6174-4A34-B263-BE587D44D95F.jpg
Asemapäällikön aamiaisella (Lahdessa rautatieaseman vieressä oleva kahvila) saa seitsemällä eurolla syödä mahan täyteen. Puuroa, myslejä, soppaa, jugurttia, leipiä, leiväpäällisiä... mieletön aamiainen läheltä tulleista raaka-aineista. Näyttää tulevan perinne siitä, että kun saan Lahteen jonkun vieraan, vien hänet tänne aamiaiselle.

B6F4F6DD-8A01-494E-9ADB-87EBA9901587.jpg

En tiedä milloin Konnichiwa on avattu lahteen mutta aivan mielettömät sushit. En ole superasiantuntija, mutta sen verran olen sushia syönyt, että pystyin toteamaan kahdeksasta palasta seitsemän herkullisiksi ja yhden ok-tasoiseksi. Iltaisin sushibuffet (oli kyllä muutakin ruokaa ja jälkkäriä tarjolla) 16,90 euroa, lounasaikaan 12 euroa. Menen uudelleenkin!

Tuostakin voinee päätellä että voin hyvin, pahoinvointi ei vaivaa, ruoka maistuu ja suun limakalvot ovat kunnossa - uskalsin syödä wasabiakin.

Jotain muuta kyllä tapahtui tänään. Joko se palaveri työkavereiden kanssa oli hiukan stressaava tai sytostaateilla on osuutensa tässä, mutta tukka lähtee päästä.

BED48637-C3C7-4DFE-8E55-A91FFF49454B.jpg

Hiusten lähtö senkun kiihtyi iltaa kohti, joten onneksi enää kaksi yötä peruukin sovitukseen!

 

sunnuntai, 21. lokakuu 2018

Joskus on hyvä pysähtyä...

Joskus on hyvä pysähtyä että muut voi saada sut kiinni. Tällainen ajatus tuli mieleen kun ensi viikon - syyslomaviikon - tekemiset alkoi hahmottua. 

Mä aloitin siis perjantaina työt, tein neljän tunnin päivän, kahlailin sähköposteja ja valmistelin tulevia juttuja. Työpäivä vilahti hetkessä, työkaveri tuli tänne Lahteen käymään myös, että sai varmasti mut tekemään ne jutut mitä hänen projektiinsa multa piti kiireellä saada. Oli kyllä mukava paluu töihin kun ei yksin tarvinnut pakertaa. Työpäivä alkoi jo seitsemän aikaan niin sain päivän pakettiin jo lounasaikaan mennessä ja ekan työpäivän kunniaksi piti päästä lounaalle johonkin kivaan paikkaan. Työkaverille eivät Lahden lounaspaikat eikä ravintolat muutenkaan ole tuttuja joten ajattelin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja käytiin Mamma Mariassa lounaalla. Mamma Maria on hyvin perinteinen Italialainen ravintola ja paikka joka tulee kokea ainakin kerran. Oli mullekin eka kerta lounasaikaan, eikä varmasti viimeinen. Herkullista risottoa!

Lapsilla siis on syyslomaviikko ensi viikolla ja mulla puolikasta töiden tekoa. Ollaan melkein aina syyslomalla oltu mun veljen perheen luona Pohjois-Pohjanmaalla mutta nyt ei olla reissuun lähdössä, eikä juuri suunnitelmiakaan oltu tehty. Mutta kuten alussa totesin että joskus on hyvä pysähtyä että muut voi saada sut kiinni - meille on siis tulossa vieraita ensi viikolla ja mä olen siitä aivan innoissani! Heti maanantaina saadaan Hailuodosta mun kaveri kylään ja lapset on jo kovasti miettineet mitä haluavat hänelle Lahdesta esitellä. Tulee siis otua itselläkin ehkä turistina kotikaupungissa. Eikä vieraat tuohon lopu, saadaan pitkin viikkoa vieraita niin täältä Lahdesta kuin myös Kempeleestä ja Helsingistä. Täytyy olla isosti kiitollinen kaikille ihanille ystäville jotka nyt teoin, sanoin ja ajatuksin osoittavat välittämistään. Iso sydän kaikille!

Normaali olo on jatkunut, ei kolotuksia, kipuja, huonoja oloja - eikä hiuksetkaan ole vielä tippuneet päästä. Kalenteriin oli yli kuukausi sitten merkitty perjantaille Aleksanteri Hakaniemen keikka Lahdessa ja olin päättänyt olla sinne menemättä hoitojen alkamisen vuoksi. Keskiviikkona kun näytti siltä että olo on sen verran vahva, päätin että lähden sinne sittenkin. Ja apua! Sehän oli aivan mahtava keikka! Muutenkin ilta oli huippu, menin kaverin luokse ensin saunomaan, ja istuttiin tyttöjen iltaa neljän naisen kesken hyvässä seurassa. Illan päätteeksi pääsin vielä samaan kuvaan Aleksanterin kanssa. Sen verran iski mukavuudenhalu ja varovaisuus että en uskaltanut alkoholin nauttimista kokeilla. Jossain suositellaan että alkoholia ei tulisi ollenkaan käyttää sytostaattien aikana, joissakin ohjeissa sanotaan että jokunen päivä ennen ja jälkeen sytostaatteja tulisi olla käyttämättä alkoholia. Itse en muista tuosta saaneeni erikseen mitään ohjeistusta. Kaksi lasillista kuohuviiniä maistelin illan aikana, mutta koska on ollut nyt hyvä olla, en uskaltanut kokeilla että miten kamala olo olisi ollut seuraavana päivänä jos olisi enemmän alkoholia nautiskellut.

93194F8D-9FDA-41FF-9C3E-0571ACC44706.jpg
Tänään oli aivan mielettömän hieno retkeilypäivä ja meidän perheen lämmin ruoka tarjoiltiin tänään ulkona. Mentiin mieheni ja tyttäreni kanssa Lapakistoon, käveltiin pari kilsaa nuotiopaikalle ja nuotioitiin ja tehtiin ruokaa siellä. Ihana syyspäivä!

Ensi viikolle on ihanien vieraiden lisäksi tiedossa maanantaille influenssarokotus ja keskiviikkona peruukin sovitus. Ja tietty töitä pitkin viikkoa. Eilen pohdittiin tyttöjen kanssa että millainen peruukki mun pitäisi ottaa. Lyhyttä olen ajatellut mutta polkkamittaistakin tekisi mieli kokeilla. Toisaalta polkkatukka otsatukalla voisi olla hauska myös, kun kerrankin olisi otsatukka mitä ei tarvitsisi huoltaa koska se ei kasva pituutta! Aika vähän olen tuota loppujen lopuksi miettinyt koska olen niin varma että mun kampaaja vaan laittaa sen oikean peruukin mun päähän ja se on siinä. Luotan siis että mun ei tarvitse itse osata päättää vaan ammattilainen sanoo mikä on oikea.

Mukavia syyspäiviä kaikille! Niin, onhan mulla keskiviikolle varattu talvirenkaiden vaihto autoon myös!

 

 

  • Minä

    Minä ja mun rintasyöpä. Tutkimista, hoitoa, arkea, työtä ja toivottavasti juhlaakin. Sairastuin rintasyöpään 43-vuotiaana perheenäitinä, kesken ruuhkavuosien. Haluan jakaa tuntemuksia mutta myös faktaa niiltä osin kuin se omaa hoitoani koskettaa.