Tämä sytostaattihoitojen kanssa eläminen taitaa olla vähän kuin pannarin leipominen. Koskaan ei tiedä millaista siitä tänään tulee. Tai ehkä joku muu tekee pannukakun kanssa tasaisempaa jälkeä kuin minä, mutta mä onnistun välillä tekemään ihan lättänän, välillä se on vähän tummempi, välillä vaaleampi. Tänään tuli oikein kauniisti pullisteleva pannari. (Aina se on kyllä hyvälle maistunut.) Tänään oli vointina sellainen lässähtänyt pannari. Aamusta saakka oli vetämätön olo ja aamutoimien jälkeen piti mennä takaisin unille. Pienen ulkona piipahtamisen jälkeen uudelleen parin tunnin unille. Vähän nenä vuotaa ja lämpöä on 37 mutta mitään ei jaksa. Sytostaateista on nyt kaksi viikkoa aikaa ja ensi viikosta olen odottanut että olen elämäni kunnossa ja jaksan tehdä kaikenlaista. Ei tässä varmaan mitään isompaa ole, vaan jokin pöpö yrittää päästä valloilleen, ehkä se tällä lepäämisellä lannistetaan.

Tällainen pannari tuli uunista tänään, Se on mun mielestä parasta omppuhillon kanssa syötynä. Sitä riittää, koska viime kesä oli hyvä omppukesä - itse en kyllä hilloa keittänyt, sain rakkaan ystäväni äidiltä omput ja hillot.

Paljon on sytostaattihoidot kokeneet varoitelleet, että kun suussa maistuu pahalta ja makuaisti on mitä on, älä syö sun lempiruokia, koska voi käydä niin ettei ne maistu pitkään aikaan jos "niihin menee maku" sytostaattien aikana. Mä oon yrittänyt tässä sellaista käänteispsykologiaa. Suklaa. Olen syönyt sitä niinä huonoimpinakin päivinä, silloin kun tuntuu että mikään ei maistu miltään. Mutta ei, ilmeisesti suklaan himo ei liity mitenkään makuaistiin vaan dna:han. Tai johonkin muuhun syvällä sijaitsevaan alkukantaiseen selviytymisviettiin. Edelleen tekee mieli suklaata. Toki kun perjantaina kävin mieheni kanssa lounaalla Kotipizzassa, ihmettelin kovasti kun pizzani ei maistunut miltään - en kuitenkaan koskaan ole Kotipizzassa huonoa pizzaa saanut. Puolessa välissä pizzaa tajusin että eihän se vika olekaan pizzassa vaan mun makuaistissa.

Että ehkä nyt menee jokunen viikko ennenkuin Kotipizza kapuaa top kymppiin lounaspaikkojen suhteen. (Vaikkei se Kotipizzan vika ollutkaan).

Eilinen päivä meni tyttären 11-vuotissynttäreitä juhliessa. Sukulaisia ja kummeja tuli kylään, ja vaikka vieraita ei ihan mahdottomasti ollutkaan, ihmeesti se päivä hujahti niin että tuntui ettei kummemmin ehtinyt kenenkään kanssa juttelemaan. Olipahan kuitenkin hyvä syy siivota koti, leipoa ja herkutella. (Ja ainakin suolaiset piirakat, mutakakku ja kääretorttu upposivat mulle ongelmitta, eikä ollut makuaistissa vikaa lauantaina...). Kun tämän sairastamisen myötä yrittää ottaa vähän rauhallisemmin ja ei tule kyläiltyä tai kutsuttua vieraita niin paljon, ihana tekosyy tuollaiset synttärit tavata kaikkia ihmisiä, vaikka niin hässäkkä onkin ettei kaikkien kanssa ehdi kunnolla juttelemaan. Ja vielä tuohon syömiseen palatakseni, on se mun mielenlaatu muuten ihmeellinen - vielä viikko sitten oli sellaiset närästykset että ei mitään järkeä, ja nyt uskaltaa jo mättää ihan huolella kaikkia herkkuja. Toki Somacia (närästyslääke) syön päivittäin, päätin etten enää edes kokeile olla ilman vaan syön sitä nyt sytostaattien loppuun saakka ihan säännöllisesti. 

Hetken hengähdys sohvalla lauantaiaamuna telkkarin ääressä ennen juhlien alkua. Ja mun juhlakengät - noissa töppösissä sipsuttelin koko päivän.

Kun tämä tällainen ruokapäivitys oli, niin samalla voi päivittää tärkeät elintoiminnotkin. Kuten lukemastaan voi päätellä, ei minusta ole tullut riutunutta sytostaattipotilasta, vaan paino on jopa hiukan noussut sytostaattien aikana, kun vähäinen liikunta on vaihtunut entistä vähäisempään. Kauniit ajatukset liikunnan lisäämisestä viime viikolla haihtuivat jonnekin arjen kiireeseen maanantain jälkeen. Ehkä ens viiikolla. Torstaina on tiedossa labrat ja viikon päästä maanantaina sitten seuraavat sytostaatit, kolmannet ja viimeiset doketakselit, ja niiden jälkeen sitten toiset myrkyt.
Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille!