Vertaistuella tarkoitetaan tukitoimintaa kahden ihmisen välillä tai ryhmässä. Syöpäyhdistykset kouluttavat vertaistukihenkilöitä, jotka voivat auttaa syöpään sairastunutta käsittelemään sairastumistaan ja auttaa jaksamaan arjessa. Joskus on helpointa olla jonkun sellaisen kanssa joka on kokenut saman. Kun lapset olivat pieniä, naureskeltiin toisten pienten lasten äitien kanssa sille, että välillä parasta vertaistukea on se kun kuulee että jollain muulla menee yhtä huonosti. Ilkeästi voisi todeta että kaikkein onnellisimmillaan Suomalainen on kun näkee että naapurilla menee vielä huonommin kuin itsellä. Tästä ei kai kuitenkaan vertaistuessa ole kysymys - siis siitä että kilvan kerrotaan kenellä menee huonoiten.

Olin syyskuussa paikallisen syöpäyhdistyksen ja keskussairaalan järjestämässä ensitietopäivässä rintasyöpään sairastuneille. Siellä oli syöpäyhdistyksen vertaistukihenkilö kertomassa syöpäyhdistyksestä ja vertaistukitoiminnasta. Tai niin luulin. Tosiasiassa hän ei kertonut mitään syöpäyhdistyksestä, eikä juurikaan vertaistukitoiminnasta, vaan kertoi omasta sairastumisestaan kaksikymmentä vuotta sitten. Ja siitä miten raskasta se oli, ja siitä miten raskasta oli kun häntä ei ymmärretty. Ja siitä miten hänestä tuli vertaistukihenkilö. Itselle jäi kyllä ihan auki, mihin minä tuollaista vertaistukihenkilöä tarvitsisin, vaikutti erittäin raskaalta ihmiseltä. 

Tämä kuva kuvastaa vertaistukea - toinen on siinä rinnalla vaikkei ole olevinaankaan. Tyttäreni ja hänen serkkunsa kesällä Oulussa Rotuaarilla. 

Ei minun silti tarvitse ilman vertaistukea elellä. Mieheni sisko sairastui kymmenisen vuotta sitten rintasyöpään, ja anoppini on myös sairastanut rintasyövän. Kun töiden yhteydessä kerroin sairastumisestani, löysin yllättäen kaksi ihan omaa vertaistukihenkilöä, toisen joka sairastui vuosi sitten ja toisen jonka kanssa matkaa taivalletaan aika lailla samaa jalkaa. Kiitokset teille viesteistä, puheluista, myötäelämisestä ja siitä, että tiedän että olette olemassa siellä! On tärkeää tietää, että kun mulla on se tyhmä juttu josta haluan kysyä, voin soittaa sinulle ja kysyä, sillä sun mielestä se juttu ei ole tyhmä. Ja kiitokset myös siitä, että aina välillä muistutatte olemassaolostanne. Minulle vertaistuki on sitä, että voin kertoa asioista kaunistelematta, kuulla kun toinen sanoo välillä "kuulostaa tutulta", tietää että jollekin toisellekin tämä juttu on ihan normaaliarkea. Vertaistuki on myös sitä, että saan itse olla tukena ja turvana samaan aikaan.

Nämä eivät ole minun vertaistuki-ihmisiäni mutta paineenpurkuystäviäni kylläkin. Kuva on otettu elokuun alussa ennen rintasyöpäleikkaustani kun vielä pystyi kunnolla tatamilla mättämään. Näiden naisten kanssa ei usein nähdä mutta kun nähdään, ei kauaa mene kun joku on selällään (minä itse toinen vasemmalta).

Tiedän että kaikilla asiat eivät ole näin hyvin, mutta minullakaan ei olisi kaikkia näitä vertaistuki-ihmisiä ellen olisi itse uskaltanut puhua sairastumisestani. Ensimmäinen askel siis kuitenkin on se, että uskallat itse avata suusi ja kertoa sairastumisestasi. Ja vaikka koen, että itse en tarvitse syöpäyhdistyksen vertaistukihenkilöä, arvostan sitä, että heitä on ja heistä on varmasti monelle arvokas apu.

Kun sain tietää sairastumisestani, vertaistukena minulle toimi tämä blogi, jota siskoni minulle suositteli. Ehkä jonain päivänä tämä minun blogini voi olla vertaistukikaveri jollekulle rintasyöpään sairastuneelle. Yksi vertaistukikaveri oli myös tämä dokumentti - Rintasyövän valtakunnallinen diagnostiikka- ja hoitosuositus  Ei  varmaan ihan jokaisen potilaan lempiluettavaa mutta mulle upposi. 

Tämä kuva otettiin kesällä Norjassa, Troforsissa Svenningdalselvassa päivä tai kaksi ennenkuin sain gynekologilta rintasyöpädiagnoosin. Lillutaan joessa tyttäreni kanssa.

Oma vointi on muuten nyt viisi päivää sytostaattien jälkeen kohtalainen. Eilinen päivä oli aikalailla normaalielämää, vasta illalla alkoi särkeä ja kolottaa. Piipahdin siskoni kanssa katsomassa tyttären cheerleading-kisoja ja käytin poikaani Leo's leikkimaassa. Viime yönä yhdeksän tunnin yöunet - ensimmäiset kokonaiset pitkät yöunet viikkoon, ja herääminen tuosta oli todella nautinnollista. Hiukan kolkotelleet vatsavaivat alkoivat eilen toden teolla, närästys on todella kova ja vatsaan sattuu, sitä olen hoidellut sekä närästyslääkkeillä että pahoinvointilääkkeillä. Ilmeisesti vatsan limakalvot ovat vähän ottaneet siipeensä sytostaateista, myös suun limakalvot ovat kipeänä. Aamulla herätessäni tuntui orastavaa närästystä, joten kävin ottamassa närästyslääkkeen vesilasillisen kanssa. Ilmeisesti tuo vesi vain pahensi asiaa, taidan siirtyä janojuomana maitoon. Myös suolavedellä purskuttelu lievittää ihanasti suun ja kielen kipua. Suun limakalvoille sain sairaalasta mukaani puuduttavaa rasvaa, joka kyllä myös auttaa kipuihin mutta ihan koko aikaa ei viitsi sitä olla laittamassa, tulee suuhun todella puutunut olo.

Kun nyt oireista ryhdyin kirjoittelemaan niin jatkanpa vielä. Päänahkaa on alkanut kihelmöimään ja kutittamaan. Ei sillä tavalla kutittamaan kuin yleensä, vaan sillä tavalla että tekee mieli vedellä hiuksia. Ei niitä vielä irti lähde mutta jotain tuolla pinnan alla jo tapahtuu. Viime yönä näin unta että ajelin jo millin sängen päähäni. Ehkä kuitenkin nyt annan vielä hiusten olla päässä sen aikaa kunnes ne ryhtyvät tippumaan. Olin ajatellut että kun menen peruukin sovitukseen, antaisin kampaajan samalla reissulla ajaa hiukset pois, mutta olisikohan kuitenkin hauskempaa ja terapeuttisempaa jos antaisin lasten ja mieheni tehdä sen?