Kuten jo ehkä jo jostain aiemmasta kirjoituksestani selvisikin, harrastan judoa. Olen harrastanut judoa yli kaksikymmentä vuotta, ja ollaan siis tultu jo sen rajan yli että sitä koskaan voisi lopettaakaan. Mulle judo ei ole pelkästään urheilua, vaan se on myös järjestötyötä niin seura- kuin liittotasolla, ohjaamista ja valmentamista. Ja vieläkin enemmän se on mulle myös judoperhe. Meillä on Lahdessa reilun 150 hengen judoseura, jossa iso osa porukkaa on enemmän tai vähemmän yhtä suurta perhettä. Oma treenaaminen on ollut ensin leikkauksen, ja nyt sytostaattien vuoksi tauolla. Nyt sytostaattien alkamisen myötä olen myös vältellyt judosalille menoa, siellä kun samassa tilassa iso porukka yhdessä pyörii, on todennäköisyys mahdollisten virus- ja muidenkin tautien leviämiselle olemassa, ja kun mulla vastustuskyky on nyt alentunut, ei ehdoin tahdoin tarvitsisi mitään tautia hankkia.

Eilen totesin että alkaa vissiin olla kotiseinien sisällä oltu riittävästi kun lasten kanssa värittäessä käteen löytyi kamppailuaiheinen kuva. Ihan itse väritin.

Niinpä pakkasin judogin kassiin (jonka juuri aamulla olin pakannut vähän syvemmälle kaapin perälle kun ajattelin etten ihan heti pääse treenaamaan) ja lähdin salille. Otin sentään turvallisen lähestymistavan, ja menin aikuisten peruskurssin kanssa temuamaan (ettei tulisi vedettyä ihan täysiä). Ai että sitä tunnetta kun ryömittiin, pyörittiin, tehtiin sidontoja ja heittoja. Tatamilla ollessa parasta on se, että siellä ei voi ajatella mitään muuta, muuten vähintään löytää itsensä selällään tatamista tai vielä pahempaa, satuttaa itseään. Tunti täyttä ajatusten nollausta. Ja hyvä hiki. 

Liikunta ei siis suinkaan ole kiellettyä sytostaattihoitojen aikana, mutta ihan täysiä ei välttämättä kannata vetää. Lisäksi suositellaan välttämään paikkoja joissa paljon ihmisiä on samassa paikassa, nimenomaan sairastumisvaaran vuoksi. Treenistä jäi sekä fyysisesti että henkisesti hyvä olo, joten ehkäpä on pyyhittävä pölyt kahvakuulista ja ryhdyttävä treenaamaan täällä kotona.

Ennen sytostaattien alkua oltiin seuran junnujen kanssa pajulahdessa tekniikkaleirillä. Kuva Harri Lahti.

Vointi on siis nyt lähestulkoon normaali. Syömisten kanssa alan löytää oikeanlaisen rytmin että vointi pysyy hyvänä koko päivän. Aamusta on aina ollut hiukan heikompi olo, ja aloitan siksi aamun aina puurolla. Lounaaksi olen pyrkinyt syömään jotain helposti sulavaa ja suulle mukavaa, esimerkiksi keittoa. Välipalaksi olen napannut leivän tai hedelmän. Päivälliseen mennessä on olo ollut oikein hyvä ja sitten onkin illalla tullut syötyä mitä sattuu ja se on kostautunut vatsavaivoina. Eilen maltoin illankin syödä maltillisesti ja olo säilyi hyvänä. Opettelua tässäkin siis.

Enää pari päivää tätä vapaaherrana oloa ja perjantaina pääsen palaamaan töiden pariin. Täytyy myöntää että sitä jo odotankin!