Huomenta täältä aamuöiseltä sohvalta. Eilen oli sytostaattipäivä, toiset CEF:t, viidennet kaikenkaikkiaan sytostaateista ja nyt enää yhdet jäljellä. Täytyy kyllä todeta että ei nämä toiseksiviimeiset vielä takana ole. Itse tiputus on kuitenkin helppo nakki verrattuna sitä seuraavaan viikkoon. Ainakin viime kerran perusteella.

Olo oli sytostaattiaamuna mitä mainioin, mutta sairaalaan lähtiessä ulko-ovella alkoi pahoinvointi. Sen verran rankat oli muistot edellisten sytostaattien jälkeisestä pahoinvoinnista että henkinen pahoinvointi iski. Tuo onneksi helpotti kun pääsin sairaalalle oman hoitajani hellään huomaan. Suonta jouduttiin vähän etsimään tällä kertaa, kolmannella kerralla vasta onnistui. Ensin hoitaja yritti samaan suoneen kuin viimeksi mutta se suoni osasi venkuloida karkuun. Sitten yritettiin kämmenselkään mutta siinä jäljellä oleva suoni tekeekin jonkin ihmeellisen mutkan niin että kanyylia ei siihenkään saanut nätisti sisään uimaan. Toinen hoitaja etsi sitten ranteen  päältä suonen, johon kanyyli hujahti nätisti ja suoni veti hyvällä vauhdilla. En suoranaisesti tykkää tuosta kanyylin laitosta ja se sattuukin jonkin verran, mutta olen opetellut rentouttamaan itseni ja katselemaan muualle tuon kanyylin laiton ajan. On se helpotus kun se saadaan paikoilleen. En suosittele neulakammoiselle sytostaattihoitoja, kolmen viikon välein verikokeet ja kanyylin laitto. Hyi. 

Tiputuksen aluksi sain ensimmäisenä suoneen Granisetron-pahoinvointilääkettä kuten viimeksikin ja sen jälkeen aloitettiin varsinaiset sytostaatit. Kolmannen aineen eli 5-fluorourasiilin aikana alkoi tunuta sydämentykytyksiä, ja tiputuksen jälkeen sanoin tuosta hoitajalle, joka kertoi että se on tunnettu sivuvaikutus tuosta fluorosta, tiputellaan ensi kerralla se vähän hitaampaan tahtiin. Nuo tykytykset eivät vain ottaneet laantuakseen, vaan illalla nukkumaan mennessä ne olivat kehittyneet jo minuutinkin kestäviksi lisälyönneiksi, sydän siis löi ylimääräisen lyönnin jokaiseen väliin, rytmi siis oli normalin sijaan PUM-PUM__PUM-PUM__PUM-PUM__PUM-PUM, Tuosta aiheuti painava tunne rinnalle ja kuristava tunne kurkulle. Mutta yöstä selvittiin ja nyt aamuyöstä ei noita lisälyöntejä enää tullut. Mulla on lisälyöntejä ollut ennekin, pahimmillaan vuosi sitten syksyllä liian stressin ja kofeiinin aiheuttamana. Tai en tiedä mikä ne aiheutti mutta ainakin kahvin juomisen lopettaminen helpotti ja stressin saaminen kohtuulliselle tasolle lopetti ne. Päätin alkuillasta eilen että jos nuo jatkuu tänäänkin niin menen sitten työterveyslääkärille käymään, kun ei päivystykseen meneminen tunnu houkuttelevalta vaihtoehdolta. Mutta ehkäpä tässä selvitään ilman lääkärikäyntiä.

Ei nämä toiset CEF:t minua kuitenkaan yhdellä sivuoireella päästäneet. Tunti sytostaattihoidon päättymisestä alkoi pahoinvointi. Huolimatta siitä, että otin aamulla Emend-pahoinvointilääkkeen ja sain ennen sytostaattitiputusta Granisetronin, sieltä se hiipi. Ja yhdistettynä noihin sydämentykytyksiin olo ei ollut mikään nautinnollinen. Kotona otin vielä Primperania ja sain kyllä sairaalalla syötyä jo välipalan ja kotona iltapäivällä keittoa, mutta pahoinvointi ei ottanut laantuakseen. Tällä kertaa se oli aaltoilevampaa, sellaista että makoillessa se on siedettävä, mutta pystyyn noustessa tulee pahoinvoinnin aalto joka pysäyttää siihen paikkaan. Oksentaa ei kuitenkaan tarvinnut, paitsi iltakävelyllä hieman ylämäessä yskitti ja röyhtäytti, siihen malliin että kohta tulee. Mutta ei tullutkaan. Kuuden aikaan totesin että ei tämä tästä ohi itsestäään mene ja otin vielä yhden Primperanin ja aloitin Dexametasonin (kortisoni). Mulle annettiin sairaalasta ohjeistus ottaa tuo kortisoni jos tälläkään kerralla muu lääkitys ei riitä. Illalla sitten vielä pari Granisetronia ja tällä coctaililla kymmenen akaan illalla oli jo parempi olo (mitä nyt päänsärkyä joutui taltuttamaan Buranalla). Olo on edelleen kohtalainen, pieni etova olo taustalla mutta ei mitään eiliseen verrattuna.

Sytostaattikeittiön lounas/välipala. Ei sen nimi oikeasti ole sytostaattikeittiö vaan potilaskeittiö, eli sytostaattiyksikössä on pieni keittiö jossa saa käydä omatoimisesti kahvilla/teellä. Tarjolla on myös mehua, soppaa, voileipiä, ateriankorvikkeita (niitä apteekista saatavia juotavia proteiinilisä), keksiä ym. Ja jätskiä. Kelpo palvelua siihen nähden, että tuo sytostaattihoitokerta minulle potilaana maksaa vain 11,40 euroa/kerta.

Tuon pahoinvointikokemuksen jälkeen voin todeta että ei siitä mun Smoothiekuurista ainakaan pahoinvointiin mitään apua ollut. Saa nähdä miten käy tuon ummetuksen kanssa. Labra-arvoihin joko sillä tai muulla syömisellä tässä sytostaattien välissä oli ollut ainakin sen verran vaikutusta, että hemoglobiini oli noussut viisi pykälää viime kertaisesta 118->123. Smoothiekuuri muuten oli miellyttävä kokemus ja mukava tapa keventää ruokavaliota. Jos joku haluaa kokeilla paastoa helpompaa kevennystä, suosittelen tätä Karita Tykän kuuria. Tuon nimi on Detox-kuuri, itse en tiedä kuinka paljon tuohon Detoxiin uskon, mutta viime vuoden alussa vetäisin tuon smotthie-keittokuurin ja sillä oli mukava keventää ja tuli hyvä olo. En siis suosittele sitä välttämättä sytostaattien aikana vaan ihan muuten. Nyt en mennyt tuolla kuurilla vaan ihan omilla smoothievärkkäilyillä, joista viime kerran blogissa kirjoitinkin. Mutta nyt saa luultavasti kuurit jäädä, ei tarvitse uudelleen kokeilla ennen seuraavia sytostaatteja, ellei sitten tapahdu joku ihme tuon ummetuksen kanssa, niin ettei sitä tulisikaan, koska voi kuvitella että tuolla pahoinvointilääkearsenaalilla ummetus on melko moninkertainen sivuoire. 

Tänään edessä lepäilyä kotona, paitsi aamusta yksi työpalaveri Skypellä, jota en viitsinyt siirtää. Ajattelin lukea kirjaa, kutoa sukkaa ja röhnöttää sohvalla. Tämä viikko lepoa ja ensi maanantaina sitten töihin. Olenkin edellisten sytostaattien jälkeen tehnyt vain yksittäisiä ja osittaisia päiviä töitä kun on ollut pyhiä ja välipäiviä, joten alkaa olla molemminpuolinen tarve päästä pariksi viikoksi kunnolla töihin.

Syöpätautien ja sädehoidon aulan miniviidakko toivottaa tervetulleeksi tai -menneeksi. Itse sitä tuijottelen kyytiä odotellessani.
Until we meet again!