Sunnuntaiaamu, edellisistä sytostaateista viides päivä. Viimeinen sytostaattiväli viidensien ja kuudensien (viimeisten) sytostaattien välissä. Jossain kohtaa tuntui että seuraavat sytostaatit kammottavat niin paljon että mielellään jättäisin ne väliin. Eilen televisio-ohjelmassa joku sai sytostaatteja ja mua rupesi oksettamaan. Eli jos joku miettii että miten nämä syöpähoidot vaikuttavat mieleen niin ainakin noin.

Viidensien sytostaattien, toisten CEF:ien jälkeen olen yrittänyt ja osittain onnistunutkin asettumaan sellaiseen rauhalliseen toipumiseen jota ajattelin ennalta harrastavani. Otin parina päivänä päikkarit, luin tällä viikolla pari kirjaa, kudoin sukkaa, katsoin telkkaria, ulkoilin kevyesti.
Ei se ihan tuohon kuitenkaan jäänyt vaan mulla kun on tapahna sählätä vähän joka suuntaan. Lapsen käyttäminen lääkärissä, yksi työpalaveri etänä, lounas kaverin kanssa, yksi palaveri etänä harrastuksiin liittyen, lapsen kuskaus treeneihin, valmennettavien punttikoulun seuraamista (en treenannut sentään itse) ja eilinen päivä Messilässä. En ehkä siis ole tuon paikalleen asettumisen ja lepäämisen osalta ihan täysin onnistunut, mutta toisaalta taas ei ole edelleenkään liikaa ehtinyt märehtimään yksinään tätä tilannetta kun elämä ja arki pitää liikkeellä.

Oloani olen näiden viidensien sytostaattien jälkeen hoidellut taas runsaalla lääkearsenaalilla. Olohan tuli sen verran huonoksi, että aloitin Dexametasonin jo samana iltana sytostaattien jälkeen pahoinvointilääkkeiden rinnalle (Emend, Granisetron ja Primperan). Keskiviikkona otin sitä aamulla ja illalla, nyt muina päivinä vain aamulla. Keskiviikkona päivällä olo oli ihan hyvä, mutta koko loppuviikko on mennytkin etovan olon merkeissä. Syömään olen pystynyt, mutta tällä viikolla ruoka on ollut vain ruokaa, vaikka syöminen on minulle yleensä nautinto. 
Jo sytostaattitiputuksen viimeisen aineen CEF:stä F-kirjaimen eli 5-fluorourasiilin tippumisen aikaan mulla alkoi tuntua lisälyöntejä. Tästä kirjoitinkin viime kirjoituksessani täällä. Päivisin noita lisälyöntejä ei ole ollut mutta aina iltaisin kun rauhoittuu sänkyyn, ryhtyy tykyttelemään. Torstai-iltana oli jo sellainen minuutin pätkä jossa joka toinen lyönti tuntui ylimääräiseltä ja tuntui että sydän muljahtelee oikealta paikaltaan jonnekin ihan muualle. Perjantaina aamusta soitin sitten omalle hoitajalleni joka käski lähteä seuraavalla noin pahalla kerralla käymään päivystyksessä että saadaan tarkistettua miltä tuo ryhtmi EKG:ssä näyttää. Samalla juteltiin pahoinvointilääkityksestä ja hoitajani lupasi pyytää lääkäriä kirjoittamaan ensi kerraksi taas uudenlaisen pahoinvointilääkearsenaalin. Emend ja Granisetron jäävät historiaan ensi kerralla ja kokeillaan Akynzeota. Jos nyt vikalle kerralle löytyisi sopivampi setti.

Perjantai-iltana oli sitten edessä visiitti päivystykseen tykyttelevän sydämen kanssa. En illalla ehtinyt edes sänkyyn, vaan jo sohvalle telkkarin ääreen rauhoituttuani alkoi lisälyönnit, niitä tuli jatkuvasti noin joka kolmannella sydämenlyönnillä. Tuo saattaa kuulostaa pelottavalta, jos ei noita lisälyöntejä ole kokenut, mutta kun niitä on ollut ennenkin ja on melko varma siitä että ne ei ole vaarallisia, niiden kanssa pärjää. (En kuitenkaan suosittele kenellekään jättämään lisälyöntejä tutkimatta jos niitä tulee...). Päivystyksessä hetken odottelun ja jonottelun jälkeen minut laitettiin valvontapaikalle ja valvontamonitoriin kiinni. Hoitaja otti EKG:n ja niinkuin jo itsekin tunsin sairaalaan tultuani, lisälyönnit olivat kuin muisto vain. EKG:ssä käyrä oli oppikirjan mukaista siistiä käppyrää. Toki harmitti että noita lisälyöntejä ei rysän päältä kiinni saatu, mutta oli helpottunut siitä, ettei EKG.ssä näkynyt muutakaan vikaa. Tässä kun oppii vähitellen siihen, että kulman takaa saattaakin tulla joku ihan muu ylläri mitä odottaa. Olin seurannassa reilun kolme tuntia ja sen jälkeen lääkäri tuli kotiuttamaan. Valvontamonitorista hän oli poiminut kyllä noita yksittäisiä ja kaksittaisia lisälyöntejä, jotka eivät siis sairaalaa säikähtäneet ja niiden perusteella pystynyt kuitenkin toteamaan tilanteen vaarattomaksi, varsinkin kun voidaan olettaa noiden johtuvan sytostaateista. Syöpälääkärin arvioitavaksi jää että tehdäänkö muutoksia seuraaviin sytostaatteihin vai mennäänkö näillä. Betasalpaajia lääkäri minulle olisi määrännyt jos olisin halunnut, mutten halunnut. Betasalpaaja laskee sydämen sykettä, ja mun syke on noiden lisälyöntien aikaankin 50-65 välillä. Ja muljahtelut ja tauot tuntuvat pahalta. Jos syke tuosta vielä laskee niin pelkään että ne tuntuu vielä pahemmalta. Lääkäri kertoi että jos nämä ongelmat jatkuvat vielä pahoina sitten hoitojen loputtua, tutkitaan sitten lisää. Itselleni tästä opiksi se, että kun seuraavan kerran tulee tuollainen tiukempi ja pidempi lisälyöntijakso, niin pitää lähteä liikkeelle ja tehdä vaikka pieni jumppa, josko se siitä säikähtäisi ja loppuisi.

Lauantaille oli sovittu lasten kanssa Messilään laskettelupäivän viettoon lähdöstä, ja vaikka olin vasta yhden jälkeen yöllä sairaalasta kotona, mäkeenhän me mentiin. 

Messilä aamusta iltaan. Oltiin ennen yhtätoista rinteessä ihannassa auringonpaisteessa ja laskettiin vielä viiden jälkeen kuun taivaalla paistaessa. Päivällä oli jossain kohtaa ruuhkaakin rinteissä ja hisseillä, mutta pitkällä lounastauoilla ja rauhallisilla munkkikahveilla päivää rytmittämällä ei pinna pääse kiristymään. (Joskin omat munkit jäi nyt syömättä, kun en ole mieliteoille antanut nyt periksi hyvinäkään hetkinä vaan pitänyt kiinni paremmista vaihtoehdoista. Söin appelsiinin ja join kupin teetä... Pisteet kahvilalle jossa siis myynnissä myös hedelmiä.)
Ihana oli tavata Messilä-tuttuja! Yleensä meillä kausi alkaa heti kun rinteet aukeavat, mutta täll' kaudella ensimmäinen laskupäivä oli vasta eilen. Paljon tuttuja jäi tapaamattakin kun näki vain vilaukselta matkan päästä mutta monen kanssa ehti vaihtamaan muutaman sanankin. Harrastan myös rinnepäivystystä, eli päivystän Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisena ensiapupäivystäjänä rinteessä. Tuokin homma on ollut tauolla tällä kaudella toistaiseksi, tavoitteena olisi keväällä pystyä joku päivystys tekemään hoitojen jälkeen. Eilen meillä oli rinnepäivystäjien palaveri ja siellä pääsin rinnepäivystäjäkollegoita näkemään kun en mäessä ole ehtinyt näkemään. Huipputyyppejä!

Tällainen tämä viikko. Ensi viikolla töiden pariin ja ennen seuraavia sytostaatteja on sädehoitolääkäri, annossuunnittelu ja ravitsemusterapeutti 24.1.

Ja valvottaako mua? Heräsin kello neljältä tänä yönä, mutta sen tiesin jo valmiiksi illalla kahdeksalta nukkumaan mennessäni. Kahdeksan tunnin yöunet siis.