Nukkumatti päätti järjetää aikaa blogin kirjoittamiselle tänään. Puoli neljältä uni katosi johonkin, ja tiukan tuijotuskisan (makasin pimeässä silmät kiinni hereillä) luovutin ja sirryin tänne sohvalle kirjoittamisen pariin.

Tällä viikolla on tullutkin nukuttua. Pitkiä yöunia melkein joka yö. Väsymys iltaisin on ollut tosi kova, ja uni syvää. Niin syvää että välillä yöllä olen herännyt siihen että kädet on olleet aivan puutuuneet ja tunnottomat. Saattaa olla vähän yläpelti jumissakin, tänään pääsen onneksi hoidattamaan jumeja pois fysioterapeutille.

Sairastaminen on jäänyt tällä viikolla sivummalle ja arki ottanut otteen elämästä. Maanantaina palasin töiden pariin, olen tehnyt etänä kotoa lukuunottamatta eilistä Tampereen työkeikkaa (Sai muuten ajella kieli keskellä suuta, umpihankea oli aamulla Lahdesta Pälkäneelle saakka). Keskittyminen töihin on ollut haasteellista ja mulla on ollut käytössä kaikki keinot työpöydän siisteydestä, rauhoittavasta musiikista ja yhteen asiaan keskittymisestä alkaen, ja on niistä ollutkin hiukan apua. Jotain olen saanut aikaiseksikin ja vielä tällekin päivälle on aivan täysi kalenteri. Keskittyminen on siis ollut haasteellista niin, että uuteen asiaan tai isompaan kokonaisuuteen tarttuminen on vaikeaa, asioiden hahmottaminen tuntuu välillä haastavalta ja yhtään ei voi antaa mielen harhailla. Vähän niinkuin aivoissa ei olis kaikki prosessorit käynnissä. En tiedä johtuuko se sytostaateista, henkisestä väsymisestä vai mistä. Toivottavasti on kuitenkin väliaikaista. Onkohan muilla tällaisia kokemuksia?
Näkyy se keskittymiskyvyn herpaantuminen, muistin heikkeneminen tai mitä se onkaan kyllä myös arjessa. Eilen olin ruokakaupassa ja menin etsimään aromisuolaa (asiakas/ystävä/tukihenkilö vinkkasi mahtavan kuuloisen kebab-reseptin ja siihen maustetäydennyksiä kaupasta hain, resepti täällä). Osuin väärään hyllyväliin. Siinä hyllyvälissä oli keittoja ja kuivamuonia. Jäin niitä katselemaan ja päätin ostaa keiton lounaaksi seuraavalle päivälle. Jatkoin matkaa ja mietin, että jotain piti vielä ostaa. Kävelin karkkiväliin ja ostin uuden Ässä 1+1=3 karkkipussin. Se aromisuola on vieläkin siellä kaupassa. (Voitteko muuten uskoa, että nuo uudet Ässä-karkit on oikeasti hassuja. Kun yhdistät piparkakun ja limen makuisen karkin, se maistuu oikeasti kolalta. Näin kertoi meidän perheen makuraati minulle. Karkkipussi hävisi siis parempiin suihin.)

Sain alkuviikosta viimeisteltyä uudet villasukkani. Ei ole jälki ihan priimaa, mutta joka päivä on sukat olleet jalassa valmistumisen jälkeen. Tuntuu muuten ihanalta nukkuessa kun pohkeetkin on lämpimässä. Seuraavaksi haaveilen pipoprojektista. Ja tytär on tilannut villasukat. Ja mies tumput. Ei tästä kuitenkaan  mitään neulontablogia tule, ei huolta.

Sytostaattien alkuvaiheessa pohditutti hiusten lähdön lisäksi muiden karvojen lähtö. Mietin että lähteekö kulmakarvat ja ripset. Loogisesti pääteltynä tietenkin kyllä, mutta nyt olen kokemuksia rikkaampi. Hiusten osalta yllätys on itsellä ollut se että ei ne ihan kokonaan ole lakanneet kasvamasta. Kaljusta puskee siis jonkinlaista sänkeä (kylläkin koko ajan vähenevässä määrin) ja koska kuljen ilman peruukkia, olen tuon kaljun sheivannut kolmeen kertaan ihan paljaaksi. Ei ole harottavat harvat puolen sentin mittaiset karvat kovin siistin näköiset. Säärikarvoja ja kainaloita ei ole tarvinnut sheivailla ja brasilialainen karvanpoisto on myös tullut kaupan päälle.
Ripsistä ja kulmakarvoista on vielä jotain jäljellä. Eilen toki töihin lähtiessä huomasin että meikkaamisessa suurin aika menee asiallisen näköisten kulmakarvojen piirtämiseen kun pohja alkaa olla jo melko erityinen. Mulla on aina ollut vahva karvankasvu kulmakarvoissa, mutta ei siis nyt enää. Ei ole kulmakarvoja tarvinnut nyppiä. Uusia karvoja ei siis kasva, mutta osa on sinnikkäästi pysynyt paikallaan.

Meikittömänä aamuyöllä. Ripsiäkin on vielä sen verran jäljellä että ripsivärin kanssa saa vähän kehystä silmiin. Jossain vaiheessa mietin, että jos kulmakarvat tippuu kokonaan, menisin kestopigmentointiin. En ole uskaltanut enkä raaskinut, ei ole ihan halpaa hommaa. Niinpä siis jatkan piirtämistä. Toiveissa on että ne kasvaisivat takaisin sytostaattien loputtua. Yhdellä tuttavalla ei ole ripset kasvaneet takaisin vieläkään, vuosi sytostaattien jälkeen.

Niin vain taas pääsin yli sytostaattien huonon olon ja kurjuuden. Nyt ei enää pelota seuraavat sytostaatit, vaan enemmänkin pyrin keskittymään siihen että mikään ei tule meidän väliin. Nyt kun on asennoitunut että viimeiset sytostaatit on 11 päivän päästä, olisi hirveää jos niitä jouduttaisiinkin jostain syystä lykkäämään. Seuraavassa kirjoituksessa sitten kuulumisia sairaalakäynniltä, ensi torstaina on sädehoitolääkärin tapaaminen, sädehoidon suunnittelu ja ravitsemusterapeutin seurantakäynti. Mukavaa lähestyvän viikonlopun odotusta!